Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMU. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. elokuuta 2017

Suomi100: Demokratiaa – mutta vain tietyillä ehdoilla



Valtakunnankontrolleria hämmästyttää (ainakin leikisti) tämä Suomi100:n pönöttävä juhlinta kuin entisessä Neuvostoliitossa. Esitellään suuria suomalaisia saavutuksia ja viedään koodausta bussilla Afrikkaan.


Demokratia kansanvaltana ymmärrettynä ei ole koskaan ollut Suomen erikois-osaamisaluetta, vaikka siitä puhutaankin suomalaisen kulttuurin perustana. Sisällissodan vuoksi maahan luotiin presidenttivetoinen perustuslaki. Lakia rustannut Ståhlberg ei luottanut kansaan, koska se saattoi ”ajatella väärin” ja vaikka kapinoida. Eduskunnalla piti olla päällystakkina vahva presidentti.



Myöhemmin kansanedustajien päällystakkina, eduskunnan pääsihteerinä on toiminut suojelupoliisin pitkäaikainen johtaja, Seppo ”Isi” Tiitinen (kesk.), Bulgarian poikien kauhu. Suurvalloissa on tapana valita salaisen palvelun miehiä presidenteiksi, mutta Suomessa ne istutetaan kansanvallan kehtoon, eikä asiasta käydä mitään keskustelua. Monen kansanedustajan suu on ollut supussa yksinkertaisesti Tiitisen hallussa olevien tietojen vuoksi. Tiitinen oli muutenkin todella sopiva, vaan ei pätevä kansanvallan johtavaksi virkamieheksi, koska hän on syyllistynyt naishakijan syrjintään Supossa.



Kekkosen aikana perustuslakia venytettiin äärimmilleen. Sen jälkeen presidentin valtaa ryhdyttiin kaventamaan, koska kansalaiset saivat suoraan äänestää maamme johtajan. Ilmiö on samantyyppinen kuin se, että kun jokin ammattiala naisistuu, niin arvostus, työehdot ja palkkataso alenevat. Eihän kansalaisille voi antaa liikaa valtaa. Ajatus ”väärin ajattelevasta” kansasta istuu tiukassa poliittisen korporatiivisen nomenklatuuran mielissä. Sillä perusteella voidaan kätevästi estää kansalaisten demokraattisia oikeuksia.





********************************************



Oli suorastaan surkuhupaisaa seurata Suomi100:n kunniaksi esitettyä arvotonta näytelmää, jota Helsingin kokoomus ja vihreät kutsuivat ”pormestarivaaliksi”. Kun maassa pidettiin kuntavaalit, keksivät stadin valtapuolueet kusettaa äänestäjiä sillä, että he nyt äänestäisivät pormestarista, vaikka kuntalaki ei tunne pormestarivaalia ja lain mukaan pormestarin, kuten kaupunginjohtajankin valitsee valtuusto. Aktiivivihreiden ominaisuuksiin ei ilmeisesti (enää) kuulu luku- ja ymmärrystaito, koska nämä valopäät kehtaavat väittää ihan vakavissaan että hum.kand. Anni Sinnemäki (vihr.) äänestettiin kaavoituksen apulaispormestariksi. Kansalaisille annettiin ymmärtää, että he ovat kuntavaaleissa äänestämällä legitimoineet poliittiset virkanimitykset.



Muualla Euroopassa kansalaiset saavat äänestää suoralla kansanvaalilla pormestareita. Ehkäpä Suomessakin sitten, kun kuntien tehtävät on minimoitu ja pormestarista on tullut pelkkä seremoniamestari. Sellainen on Suomen kansanvalta, että kansa saa äänestää hahmoja, joilla ei ole oikeasti valtaa: idolseissa ja muissa vaaleissa.



No, entäs sitten nämä ”kansan valitsemat” kansanedustajat ja valtuutetut? Heillä olisi valtaa, mutta suomalainen ”maan tapa” vie näitä narsistipupuilta vallan. He suostuvat oman uran etenemisen vuoksi toimimaan perustuslain vastaisesti ja painamaan sitä nappia, mitä isommat pojat sanovat. Suomessa varsinkin hallituspuolueiden kansanedustajat asetetaan tiukkaan ryhmäkuriin vastoin perustuslakia, jonka mukaan ”edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.” (Suomen perustuslaki 29 §).



Hallituksen toimintakyky edellyttää sitä, että hallituspuolueet sopivat ohjelmasta ja silloin pitäisi kansanedustajien päästä vaikuttamaan asiaan. Valitettavasti ”maan tavan” mukaisesti lobbareilla ja etujärjestöillä (eli vaalirahoittajilla) on enemmän vaikutusvaltaa hallitusohjelmaan kuin kansanedustajilla, joille ilmoitetaan, että näin on so-vittu. ”Maan tavan” mukaisesti hallituspuolueiden kansanedustajien velvoitetaan antamaan tukensa hallitukselle sellaisissakin asioissa, joista ei ole missään edes sovittu. Suomessa eduskunta onkin vastuussa hallitukselle eikä hallitus eduskunnalle.



Ns. pormestarivaalin lisäksi Suomessa esitetään valtiopäivien aikana joka viikko arvoton näytelmä, jota kutsutaan eduskunnan kyselytunniksi. Kyseessä on käsikirjoitettu tosi-TV-ohjelma parhaasta päästä. Taannoin herätti suurta pahennusta se, että ryhmäpiiskuri Antti Lindtman (SDP) oli laatinut puhemiesneuvostolle listaa sopivista ja ei-sopivista demareista eduskunnan kyselytunnille. Eduskunnan puheenjohtajien juntta eli puhemiesneuvosto pitää ihan itse huolen siitä, että takarivin kansanedustajat, puoluejohdon kannalta liian ikävät tai ikäviä kysymyksiä esittävät eivät koskaan pääse esiintymään kyselytunnilla. Kyselytuntia ei koske minkäänlainen demokratia, jonka mukaan esimerkiksi jokainen kansanedustaja saisi esittää vuodessa yhtä monta kysymystä. Kyseinen tosi-TV-ohjelma onkin retoriikan ja pikku-kohujen keskustelukerho, jossa asemoidaan vaaliteemoja.



Kansanedustajat voivat tietysti aina esittää kirjallisia kysymyksiä ministereille. Se on kuitenkin yhtä turhauttavaa kuin kuntalaisten kuntalaisaloitteiden tekeminen. Kumpikaan ei johda edes tosiasioiden tunnustamiseen, perusteluista puhumattakaan. Lukuisia ministereiden kirjallisia vastauksia lukeneena valtakunnankontrolleri ihmettelee, mistä ministeriön virkamiehille oikein maksetaan – ministereistä puhumattakaan.





********************************************





Kunnanhallinnossa toimivat myös samankaltaiset kurin ja järjestyksen pakko-ryhmäpäätökset ainakin suurimmissa valtuustoryhmissä. Vaikka ryhmäkuria ei olisi suoranaisesti asetettu, jokainen tietää, että pullikointi johtaa vaikeuksiin: Ei puolueessa asemia, ei lautakuntapaikkoja, ei etuisuuksia. Turun kokoomuksesta eronnut valtuutettu Pauli Kossila totesi: ”En minä tiedä mistä nämä päätökset tulevat. Ryhmälle vain ilmoitetaan, että näin on sovittu.” Turun kokoomuksella on Turun mafian keskeisenä toimijana selkeä periaate toimia vaalirahoittajien, pääasiassa kiinteistönjalostajien tahdon mukaan. Tämän lisäksi ryhmän eliitti on ottanut lautakuntapaikkojen jaossa joulupukin roolin. Turun kokoomus päättää minkälaisia lautakuntapaikkoja kukin ryhmä saaja jopa sen, kenet lautakunnan jäseneksi toinen puolue saa nimittää. Uusin väline muiden ryhmien kesyttämiseksi on ns. hallitussopimus, jolla sitoutetaan muut (parempien) lautakuntapaikkojen vastineeksi. Vaikka Turun tauti on tunnetusti härskiä sisäpiirin junttakorruptiota, kyllä muissakin kunnissa osataan.



Valtuutettujen ja kansanedustajien valikoituminen alkaa jo vaaleista. Ehdokkaaksi saattaa päästä, varsinkin kuntavaaleissa helpostikin, jos on puolueen jäsen tai paikallinen julkkis. Pääseminen valtuustoon, varsinkin suurimmissa kaupungeissa vaati huomattavaa vaalirahoitusta, jolloin köyhillä ja korruptoitumattomilla ei juuri ole asiaa valtuustoonkaan. Valtuustossa pikkupoliitikot oppivat korruption perusteen kaavoitus- ja rakennus-hankkeissa. Eduskuntavaaleissa vaalirahan merkitys korostuu, joten sitä pitää hankkia eri tavoin ja jäädä kiitollisuudenvelkaan vaalirahoittajille.



Suomessa on juhlittu sitä, että nykyisin valtuutettujen tulee ilmoittaa sidonnaisuutensa. Se ei kuntalaisia paljon lämmitä, kun selviää että enemmistö valtuutetuista – tai ainakin kunnanhallituksen ja kaavoituslautakunnan jäsenistä istuu osuuskaupan, osuuspankin tai muiden kaavoitusta ja rakentamista puuhaavien organisaatioiden hallinnossa. Kun korruptiota ei kutsuta korruptioksi ”maan tavan” mukaisesti voidaan puuhailla hyvässä hengessä kansalaisia ja äänestäjiä kuulematta vaalirahoittajien tavoitteiden edistämiseksi. Sitä kutsutaan kuulema ”demokratiaksi”, politiikaksi ja konsensukseksi tai kompromissien tekemiseksi.





********************************************





Euroopan unioni on epäilemättä vienyt kansallista lainsäädäntö- ja budjettivaltaa, vaikka meille on selitetty, että kyllä voidaan kaikenlaista tehdä EU:sta riippumatta. Lisäksi olemme kuulema olleet vaikuttamassa johonkin muuhunkin kuin siihen että Saksa ja Ranska eivät sodi. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin muuhun kuin 141-maataloustukeen suomalaiset poliitikot ovat vaikuttaneet unionissa. Aikoinaan EU:ssa esimerkiksi päätettiin, että Ranskassa saa jatkaa sokerijuurikkaan viljelyä jopa siinä määrin, että sokeria tuotetaan kaksinkertaisesti maan tarpeisiin. Samaan aikaan Suomen piti leikata sokerijuurikas-tuotantoa. Me siis maksamme ranskalaisille jusseille juurikkaan ylituotannosta ja sitten Dansukkerille, että se vie EU-ylijäämäsokeria ns. kolmansiin maihin.



Kuten Paavo Haavikko totesi aikoinaan, Suomen on hyvä olla niiden pöytien alla, joiden päällä meidän asioistamme päätetään. Suomalaisia, kansainvälisesti naiiveja poliitikkoja ja virkamiehiä viedään kuin pässiä narussa. Kun small talkilla kehutaan, meidän edustajamme luulevat sen oikeasti merkitsevän jotakin ja ennen kuin he huomaavatkaan, Suomen ja suomalaisten etujen yli on kävelty. Mutta tärkeintähän on olla mukana Eurooppa-clubissa nettomaksajana.






Brexitistä on puhuttu suuren Eurooppa-projektin romahduksena ja nyt monet EU-intoilijat toivovat, että Isoa-Britannian rangaistaan mahdollisimman rankasti Eurooppa-tottelemattomuudesta. Brexitillä pelottelusta on tullut kansanvaltaa vastustavien älypäiden harrastus. He jaksavat toistella, miten paljon EU-eroa ajanut ryhmittymä valehteli. Samat eurosivistyneet unohtavat autuaasti kuinka paljon meille valehdeltiin ennen EU-kansanäänestystä: nyt ei äänestetä EMU:sta, 141-tuki on neuvoteltu jne. Mutta ilmeisesti kansanliikkeen ja ”väärin ajattelevien” valehteleminen on paljon vakavampaa kuin se, että hallitus valehtelee kansalaisilleen. Kuinka tyhmänä euroeliitti oikein pitää kansalaisia? Ehkä britit yksinkertaisesti saivat tarpeekseen EU-byrokratiasta ja -korruptiosta ja siitä, että EU:ssa ei noudateta edes omia sääntöjä.



Suomen euro- & natoeliiitin ykköskorruptiomies Martti ”kerro paljonko saan” Ahnesaari ilmoitti taannoin, jotta kansanäänestyksiä ei tule järjestää. Kuulema vain Sveitsissä voidaan sellaisia puuhailla, mutta ei missään tapauksessa Suomessa. Kansanäänestys onkin juntta- & kabinettipolitiikkaan vihkiytyneille ”demokraateille” äärimmäisen ikävä menetelmä, koska se voi aina yllättää. Siksi EMU:sta ei voitu äänestää, ja siksi lainsäädäntöä ei muuteta sveitsiläiseen suuntaan, jotta kansanäänestyksiä olisi pakko järjestää, kun riittävän moni kansalainen sitä haluaa. Kansanäänestykset ovat todellisuudessa ainoa tapa, jolla kansalaiset voivat oikeasti kontrolloida poliittisia päätöksiä. Muutoinhan nämä ”kansamme valitut” puuhaavat mitä haluavat ja vetoavat vaaleissa toissijaisiin asioihin, kuten äänestäjien sosiaaliluokkaan tai koulutukseen tai ryhmäkuuluvuuteen. Suomen vaaleissa ei oikeasti rangaista hölmöistä päätöksistä, sen todistaa esimerkiksi Maalaisliitto/Keskustan pysyminen Suomen suurimpiin kuuluvana puolueena. Eduskuntavaaleissa osa kansalaisista vain haluaa antaa turpiin hallitukselle, siksi hallituspuolueet menettävät vaaleissa ja oppositio voittaa, vaikka ei olisi tehnyt yhtään mitään. Iso kuva ei muutu.





********************************************





Suomessa kansalaisilla ei ole minkäänlaista kuluttajasuojaa eduskunta- ja kuntavaaleissa. Vaalien jälkeen ”kansamme parhaimmisto” puuhaa vaalirahoittajia, etujärjestöjä ja lobbareita kuultuaan aivan jotain muuta kuin mitä vaalien alla luvattiin. Bernerin maa- vesi- ja ilmatilan yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä ei ollut mitään tietoa ennen vaaleja. Bisnes-sote-uudistuksesta maakuntahimmeleineen ja ns. valinnanvapauksineen ei ollut mitään tietoa ennen eduskuntavaaleja. Geeni- ja potilastietojen myyminen kaikenkarvaiseen kehittämiseen sote-uudistuksen vanavedessä on tullut täytenä yllätyksenä. Vielä törkeämmäksi asian tekee se, että hallitus aikoo myydä kansalaisten henkilökohtaiset tiedot, eikä kansalaisilla tule olemaan mitään mahdollisuutta estää sitä. Alkaa olla demokraattinen oikeusvaltio muisto vain näin Suomen satavuotissynttäreiden kunniaksi.



Esimerkiksi Ruotsissa puolueet ovat muodostaneet blokkeja, jotka kertovat selvästi, mitä he aikovat vaalien jälkeen tehdä. Tätä ei Suomeen haluta, koska hallituslehmän-kauppapeli pitää olla vaalirahoittajia ja valllankahvaan pääsemistä varten. Se sijaan on ehdotettu listavaalia, joka sementoisi vielä pahemmin puoluiden sisäpiirin vallan Suomen kaltaisessa ”maan tavan” mukaisessa slaavilaisessa ”pulinat pois” -kulttuurissa.Ruotsissa poliitikot joutuvat perustelemaan ja argumentoimaan päätöksiään kansalaisille aivan toisella tavalla.



Meille opetetaan koulussa hienoa vallan kolmijako-oppia. Suomessa siitä on jalostettu ihan oma ”maan tavan” mukainen mallinsa, jossa eduskunta on vastuussa hallitukselle, hallitus kuuntelee vaalirahoittajien, lobbareitten ja etujärjestöjen tahtoa. Ministeriöt ja myös ”puolueettomaksi” mainostettu oikeuslaitos on täynnä poliittisia suojatyöläisiä. Sopivat, vaan ei pätevät hallinnoivat, visioivat, laativat lakeja ja tekevät tuomioistuinpäätöksiä. Tätä pidetään aivan normaalina ”maan tapana”. 


 



Tärkein syy siihen, miksi Suomi liittyi Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeus-sopimukseen vasta 1990 (muut pohjoismaat 1950-luvulla) oli juuri tämä sodanjälkeinen ”maan tavan” mukainen poliittinen oikeusjärjestelmä. Onneksi Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen ovat liittyneet myös sellaiset maat, kuten Venäjä, joiden ilmiselvät ihmisoikeusongelmat rasittavat ihmisoikeustuomioistuinta. Suomi on saanut moninkertaisesti langettavia tuomioita verrattuna muihin pohjoismaihin, mutta ei se pahemmin suomalaista eliittiä hetkauta. Poliittisen oikeuden kukkanen, korkein hallinto-oikeus on ollut langettavista tuomioista sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ymmärrä suomalaista järjestelmää. No, ei ymmärräkään, koska ”maan tapa” ei ole oikeusvaltion tapa toimia.





********************************************





Nykyinen hallitus on Suomi100:n kunniaksi joka käänteessä kaventanut kansalaisten demokraattisia ja kansalaisoikeuksia. Hallitus aloitti nostamalla tuomioistuinmaksut pilviin, jolla varmistetaan se, etteivät kansalaiset voi enää valvoa rakennus- ja kaavoitus-korruptiota sekä kunnan toiminnan laillisuutta. Samalla Pk-yrittäjille tuli taloudellisesti mahdottomaksi valittaa oligarkkikilpailutuksista markkinaoikeuteen. Bisnes-sote edellyttää, että oikeat tahot saavat ryhtyä lypsämään verorahoja. Sipilän hallitus on noudattanut Kehittyvien Maakuntien Suomen ja muiden vaalirahagrydereiden agendaa maankäyttö- ja rakennuslain löysäämiksi ja valituskieltojen asettamiseksi.



Edellinen hallitus laaditutti valtionvarainministeriössä uusliberalistisen kuntalain, jossa makrotalous ajoi kaikki perustuslaissa vahvistetun kuntalaisten itsehallinnon yli mennen tullen. Kuntalaisille ei annettu mitään eväitä valvoa kunnan toiminnan laillisuutta. Sipilän hallitus jatkoi makrotalouslinjalla ja nosti asiakasmaksukattoa kaneetilla,että on parempi nostaa niitä maksuja siellä kunnissa. Sen jälkeen, kun monet suuret kaupungin jättivät maksut korottamatta, pääministeri Sipilä alkoi kiukutella ja uhkailla. Tällä valtion tuet kupanneella ja valtionyhtiötä kusettaneella mukavalla bisnesmiehellä ei näytä todellakaan olevan mitään käsitystä siitä, mitä yhä korkeammat asiakasmaksut merkitsevät sote-palveluiden suurkuluttajille, (moni)sairaille ja köyhille kansalaisille.



Juu, kyllä muuallakin maailmassa on korruptiota, poliittisia virkanimityksiä ja lehmänkauppoja. Muualla Euroopassa se ei ole vain niin yleistä ja aukotonta. Suomalaiset eivät tunnu näkevän sitä, koska ”maan tapa” on sosiaalistettu meille normaalina toimintana. Sen sijaan maassa asuvat ulkomaalaiset ymmärtävät aika nopeasti, mistä on kyse. Eräs englantilainen pankkimies hämmästeli valtakunnankontrollerille poliitikkojen istuttamista pankkien ja vakuutusyhtiön hallintoon. Isossa-Britanniassa moinen ei tulisi kuuloonkaan.



Suomalainen ”maan tapa” kulminoituu korporatiiviseen päätöksentekoon, jossa ulkoparlamentaariset voimat päättävät sosiaaliturvasta, erityisesti eläkeasioista ja verotusasioista. Kansanedustajapuput sallivat työeläkeveljien sanella heille päätökset. Suomalainen työeläkejärjestelmä on perustuslaiton pyramidihuijaus, joka pakollisena järjestelmänä aiheuttaa noin puolet palkansaajan maksettavista veroista. Veroista ja veroluonteisista maksuista ja sosiaaliturvasta päättäminen on perustuslain mukaan eduskunnan tehtävä. Napin painaminen vallan kaapanneiden ulkoparlamentaaristen voimien käskyn mukaan on perustuslain pyyhkimistä perseeseen.

Maailman paras eläkejärjestelmä” perustuu siihen, että sen laatineet suuret ikäluokat kuppaavat hulppeat eläkkeet, vaikka ovat maksaneet tuottoineen vai ¼ siitä, mitä heille aiotaan eläkkeinä maksaa. Perässä tulevat pienet, huonosti työllistyneet ikäluokat maksavat ¾ laskusta. Siksi ei ole ihme, että kun suurten ikäluokkien palkastaan keskimäärin maksama työeläkemaksu on ollut noin 15 % (työntekijän ja työnantajan yhteensä), niin perässä tulevat maksavat 25 %. Työeläkeveljien suurin silmänkääntötemppu liittyy siihen, että he väittävät perustuslain vastaisesti työeläkeyhtiöön kerättyjen varojen ja perässä tulevien maksaman luvatun eläkkeen nauttivan perustuslain mukaista omaisuudensuojaa. Miten eläkeläis-Erkki tai Elina voisi nauttia omaisuudensuojaa omaisuudesta, jonka toiset (se ¾) antavat heille pakolla? Työeläkeveljet kehtaavat puhua perustuslaillisista oikeuksista asiassa, jossa ryöstetään pakolla perässä tulevien palkkoja suurten ikäluokkien eläkelupauksien täytetteeksi.



Demokraattisesti työeläkeveljien oma Tela vakuuttelee, että kyllä suomalainen työeläkejärjestelmä on maailman paras. Sosiaali- ja terveysministeriön ”valvovia” virkamiehiä pidetään kuin herkkusieniä pimeydessä tuhisemassa. Eikä heitä pahemmin tarvitsekaan kusettaa, koska suomalainen ”maan tapa” on pitänyt huolen siitä, että ministeriöt on täynnä poliittisesti sopivia, vaan ei päteviä. Ihan kansan suureksi iloksi.




Kuten Paavo Haavikko kumppaneineen ovat todenneet, Suomessa on vallassa kapitalistinen talous, sosialistinen hallinto, monopolistinen tuotanto sekä korporatiivinen päätöksenteko, jotka voivat muuttua vain murtumalla. Edes ”maan tapa” ei ole ikuinen, mutta siihen saattaa mennä seuraavat sata vuotta. Vaaleilla ei Suomea muuteta.














keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kaikki SSS-hallituksen hankkeet johtavat digiin ja yksityistämiseen sekä tuhlailuun

1.


SSS-hallitus on sinnikkäästi päättänyt ajaa ohjelmaansa ns. kärkihankkeitaan. Jokainen niistä näyttää johtavan yksityistämiseen ja digiin. Valtakunnankontrolleri ihmetteli jo Sipilän sössöhallituksen alkuaikoina hallitusohjelman ohuutta ja perustelemattomuutta. Vaikka liikejohtajaguru Juha ajoi lobbarit pois varsinaisista hallitusneuvotteluista, niin johtavat poliitikot ja virkamiehet ovat kyllä hyvin kuunnelleet pupputehtaita, lobbareita ja muita ns. ajatuspajojen ”asiantuntijoita”. Hallitusohjelma pohjautuu banaaleimmasta banaaleimpaan uusliberalismiin, tarjontateoriaan, veronalennuspuheisiin, julkisen sektorin julistamiseksi ”ongelmaksi” sekä käsitykseen siihen, että ns. markkinat hoitavat kaiken.


Kun maassa on käytännössä puoli miljoonaa työtöntä ja avoimia työpaikkoja korkeintaan 50 000, hallitus kehottaa työttömiä menemään itseensä, ruoskimaan itseään ja opettelemaan yhä köyhempää ja nöyryyttävämpää elämää TE-keskuksen luukuttamana. (Tämä seurauksena saamme lisää pitkäaikaissairaita, mutta onneksi työeläkeyhtiöt pitävät huolen siitä, etteivät ne lusmurit pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, kirj. huom.).Edellisetkään veronalennukset eivät ole tuottaneet työpaikkoja, mutta edelleen siihen uskotaan. Sitä paitsi Suomessa ei ole korkea verotus, vaan korkeat veroluontoiset maksut, erityisesti työeläkemaksut, jotka ovat nousseet perustuslaittoman pyramidihuijauksen tilkkeeksi joka vuosi viimeiset 40 vuotta. Nyt kiky/yks – sekopääsopimusten perusteella työntekijöiden eläkemaksut nousevat entisestään, ja sen vuoksi tarvitaan veronalennuksia. Perustuslaiton pyramidihuijaus on rahansa ansainnut, mutta eivät koululaiset, opiskelijat, lapset tai työttömät.




2. 


 Sote-sopasta on tulossa kepulainen himmeli ja kokoomuslainen yksityistämisprojekti sekä tietenkin maltaita maksava digihypesekoilu. SSS-hallitus ei noudata edes omaa hallitusohjelmaansa. Sote-uudistuksen, terveyden ja hyvinvoinnin osalta hallitusohjelmassa todetaan mm. seuraavaa:


Suomalaiset voivat paremmin ja kokevat pärjäävänsä erilaisissa elämäntilanteissa. Jokainen ihminen kokee voivansa vaikuttaa, tehdä valintoja ja ottaa vastuuta. ”


Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta.”


Hallituksen tarkentavissa sotelinjauksissa 5.4.2016 oli jo unohdettu sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistäminen ja limittäminen eli integroiminen, sen sijaan aiheina olivat:


"Kustannustenhallinnan parantaminen keskeinen periaate.”


Maakunnan markkinoilla tapahtuvaa toimintaa koskee EU -oikeuden mukainen yhtiöittämisvelvoite.”


SSS-porukan mukaan sote-palveluiden integroiminen, terveyserojen kaventaminen ja suomalaisten parempi hyvinvointi syntyy sillä, että ns. palvelut ovat saman katon alla yhtiöitettynä tai yksityistettynä. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistäminen järkeväksi kokonaisuudeksi oli sote-hankkeen ykköstavoite, niin suurin osa ”selvityksistä” koskee ns. valinnanvapautta eli yksityistämistä ja sotehimmeliä sekä tietenkin digidigiä. Sekoomuksen ja maalaisliiton uusliberaalille enemmistölle riittää se,että puuhastellaan uuden upean julkishallinnon kanssa ja uskotaan markkinoiden hoitavan asian, kun määritellään ensin köyhän kansan bulkkituotanto, jota myös laaduksi kutsutaan uusliberaalien ”talous”- ja pupputehdaspiireissä. Paremman väen ilmaiseen työterveyshuoltoon ei olla koskemassa, koska parempi väki on ansainnut paremmat palvelut kuin ne oikeasti sairaat työttömät ja eläkeläiset, joiden palvelut nyt yksityistetään ja joiden hintoja nostetaan. Persuilla ei näytä olevan mitään sanottavaa sote-sekoilusta, joka tulee johtamaan yhä surkeampiin ja kalliimpiin sairaimman ruppukansan (työttömät ja eläkeläiset) sote-palveluihin. Heteroa, lihaa syövää ja autoilevaa peruspersuperttiä kiinnostaa vain se, että autovero alenee, asvalttia lisätään mahdollisimman paljon ja autoilun ”vapautta” ei rajoiteta. Älyvapaa Anne ”Thatcher” Bernerin liikennekaari on persuille hieman liikaa, mutta vähintään samantasoinen sote-soppa näyttää kelpaavan. Perut lopetti vähäosaisten puolustamisen viimeistään silloin kuin puolue lähti kahden uusliberaalin puolueen kanssa hyvinvointivaltion alasajoon, mutta tärkeintä olisi saada tiukempi maahanmuuttopolitiikka ja lisää leluja armeijalle sekä tietenkin suojatyöpaikkoja persuille, vaikkei Timoteus katolisen loppusijoituspaikkaa ei ole vielä ratkaistu. Jumala säätää ja lehmänkaupat päättää. Rukoillaan pahinta.


Ns. valinnanvapautta oli selvittämässä mm. ex-teologi ja ”tuotantotalouden” expertti professori Paul Lillrank, joka ei ymmärrä mikä on valtiotalouden, kansantalouden ja liiketalouden ero. Hänen mukaan sote-palvelut ovat kuin mikä tahansa viihde- tai elämyspalveluja, jossa voidaan luoda aina vertailukelpoisia yksikkökustannuksia & suoritteita ja jossa asiakas on niin oikeassa, että hänelle voidaan myydä mitä tahansa tarpeetonta. Uusliberaalissa ajattelussa ne minimi”laatustrandarit” ovatkin käytössä pörssijargonin ohessa. Tässä sarasvuolais-postmodernissa yrityselämässä onkin tärkeintä miltä asiat näyttävät, eikä se miten asiat oikeasti ovat. Uuden julkishallinnon myötä on tuotu julkishallintoon myös se pahasti stalinistisia yksityisen sektorin numerokinkerit, joissa luvut ovat joko väärennettyjä, epärelevantteja tai turhia, mutta raportteja on kiva lueskella ja powerpointeja mukavaa katsella.


Ns. valinnanvapaudesta on tulossa kallista, eikä jatkossa köyhillä ole varaa edes valita mitään, koska sote-maksujen nostoista on tulossa laki ja standardi. Peltilehmien päivähoidosta ei yleensä makseta juuri mitään, mutta lasten päivähoidosta pitää maksaa yhä enemmän. Joku järjestys se olla pitää: Akat kotiin hoitamaan lapsia, jotta miehillä jää työpaikat.


Kun tähän kepulaiseen sotehimmeliin, sekoomuslaiseen yksityistämishinkuun ja digihypeen lisätään medikalisaatio, jonka pääasiallinen tavoite on tehdä jokaisesta oireesta ja ei-sairaudesta lääketeollisuuden opein ”hoidettava” tai ”ehkäistävänä”, niin sotesoppa alkaa olla niin sakeaa, ettei kustannuksista tiedä enää kukaan mitään.




3.


Kuten liikennekaareen myös soteen on liitetty digibisnes. Soteuudistus ei siis olisi vain sote- uudistus, vaan ennen kaikkea digitalisaatiohanke ja digibisneksen edistämishanke. Valtakunnankontrolleria ei ole mitään sitä vastaan, että suomalaiset digifirmat myyvät pakko-oireisille idiooteille ns. terveysteknologiaa, mutta sillä on yhtä vähän tekemistä terveyden kanssa kuin väkivaltapeli Angry Birdsillä.


Uusliberaalissa maailmassa ihminen on kone, jossa keskitytään yhteen kohteeseen kerrallaan. Siksi ihan vakavissaan on kehitetty ja jopa otettu ainakin koekäyttöön ns. älyvaippoja. Samaan aikaan olemme saaneet tietoja, että suuri osa laitoshoidossa olevista vanhuksista on kokenut nöyryytystä, käskytystä ja muuta huonoa kohtelua. Mutta sillä ei ole digitaalisessa sotessa mitään väliä, kunhan voidaan myydä kaikenlaista krääsää maakuntahallinnolle, jota kutsutaan älyterveysteknologiaksi.


Kun lääketeollisuuden marionettiasiantuntijoiden säestämänä on saatu ”näyttöön perustuvia” hoito-ohjeita, jotka pohjautuvat pitkälti lääketeollisuuden kustantamiin aivoriihiin ”parhaista käytännöistä”, niin kustannuksien nousu on taattu. Helpoin tapa säästää terveydenhuollosta olisi lopettaa turhat, tehottomat lääkitykset ja hoidot. Se puolestaan vaatisi asioiden todellista selvittämistä puolueettomasti ja tieteellisesti. THL:stä ei siihen ole, koska se on näiden medikalisaation epätieteellisten käypähoitojen sylttytehdas. STM:stä ei siihen ole, koska siellä istuu poliittisesti sopivia, vaan ei päteviä ”visionäärejä” vailla mitään vastuuta. Tekijöitä löytyisi kyllä mm. Kuopion yliopistosta ja Helsingin yliopistosta, mutta se on liian vaikeaa postmodernistis-uusliberaalissa soteuudistuksessa, jonka tärkein tavoite on nostaa sotemaksut pilviin ja palvelutaso minimistandardipuuhasteluksi, jossa hoidetaan pääasiassa ei-sairaita, mutta todella, oikeasti sairaat jäävät edelleenkin ilman nopeaa hoitoon pääsyä ja kunnollista hoitoa ilman pelkoa vajoamisesta pitkäaikaissairaaksi, mikä Suomessa on yleensä sama asia kuin päätyminen köyhäksi.


Digipellet ovat onnistuneet uittamaan ”terveysteknologia” -nimikkeen kaikenkarvaisiin mobiilisovelluksiin ja digimittauslaitteistoihin, joilla detektoidaan terveyden kannalta yhdentekeviä mittausnumeroita. Sitä se uusliberalistinen toimintatapa on. Kontrollerit ja muut powerpointvelhot iloitsevat numerologisista leikeistä ja voivat sitten esitellä toiminnan tehostamista kivoilla diolla. Medikalisaation ja digihypen yhdistelmänä meillä on ahdistuneita ja pakko-oireisia itsensä mittaajia, joista osa kutsuu itseään digihakkereiksi. Meillä päin näitä tyyppejä on tapana kutsua idiooteiksi. Mutta kun idiootti on keksinyt digi-alkuisen nimekkeen, niin hänet otetaan ihan vakavasti. Ennen muinoin terveysteknologiaa olivat mm. diagnosointia helpottavat laitteet, nyt kaikenlainen älykännykoiden terveysviihdesovellukset.



Soteuudistuksen yhteydessä on ihan vakavissaan puhuttu siitä, miten kansa alkaa itse mittaleimaan älykännyköillään kaikenlaisia lukemia ”terveyden nimissä”. Ensinnäkin, huomattava osa ns. mittaustuloksista aivan epärelevantteja terveyden kannalta, vaikka niistä monia mitattaankin terveydenhuollossa nykyisinkin. Toiseksi, ns. hoidoista ja toimenpiteistä jopa 70% on tehottomia. Suomessa sadattuhannet syövät turhia kolesteroli-, masennus-, osteoporoosi ja ADHD-lääkkeitä. Turhia selkä- ja polvileikkauksia tehtaillaan. Kolmanneksi, ainoa todella selkeästi ihmisen kokonaisterveydentilaan vaikuttava tekijä on sosiaalinen pääoma. Korkea sosiaalinen pääoma sekä työpaikalla (hyvä työilmapiiri) että vapaa-aikana ( hyviä ihmissuhteita ja [kulttuuri] harrastuksia). Kun kaikki muut terveyteen tunnetusti vaikuttavat tekijät poissuljetaan, korkea sosiaalinen pääoma selittää terveys- ja elinikäerot. Esimerkiksi työpaikoilla joilla on alhainen sosiaalinen pääoma (eli huono työilmapiiri) esiintyy enemmän sekä masennusta että sydän- ja verissuonisaurauksia kuin korkean sosiaalisen pääoman työpaikoilla. Koska sosiaalinen pääoma on niin vaikeaa kaupallistaa, digitalisoida, yksityistää ja paketoida, siitä eivät ole THL, STM eikä ”soteasiantuntijat” kiinnostuneita. Lisäksi asia on niin monimutkainen, koska se vaatisi yhteiskuntapoliittisia päätöksiä mm. köyhyyden, osattomuuden poistamiseksi/vähentämiseksi ja työpaikka- ja koulukiusaamiseen puuttumista. Puhumattakaan suomalaisten työpaikkojen johtamiskulttuurista, joka on erityisen surkeaa julkisella sektorilla, jossa pomoksi pääsee jäsenkirjalla, ei osaamisen perusteella, vaikka siitä osaamisesta koko ajan jauhetaan.



4.


Näitä medikalisaation marionetteja vastaan on todella vaikeaa taistella, koska heillä on asema professoreina, asiantuntijoina ja muina palkittuina superosaajina, ja koska he toistavat kuin papukaijat ns. lääketiedelehdissä esitettyjä artikkeleita tarkistamatta ja ymmärtämättä ollenkaan tieteellisiä menetelmiä, muiden ohella numerolohisia huijausmenetelmiä, millä nämä ”huippututkimukset” on pykätty. Tutkimus on muuttunut nykyaikana postmoderniksi esittämiseksi, jossa mikä tahansa numeroleikki otetaan vakavasti, jos sen on laatinut syystä tai toisesta ”arvostettu” tutkija ( harmaa eminenssi) syystä tai toisesta ”arvostetussa” tiedelehdessä.


Eräs asiantuntijan kaavussa puppua statiinitutkimuksista luritteleva on Turun yliopiston professori Juhani Knuuti, joka väittää blogissaan käsittelevänsä terveyteen liittyviä aiheita ja väitteitä tieteellisin metodein mutta maallikolle ymmärrettävästi. Hän oli ottanut puolustavan kannan statiineihin ilmeisesti kritiikistä huolimatta ja viitaten New England Journal of Medicine eli -lehdessä eli NEJM:ssä julkaistuun ns. HOPE3-tutkimukseen ( S. Yusuf et al. Cholesterol Lowering in Intermediate-Risk Persons without Cardiovascular Disease for the HOPE-3 Investigators DOI: 10.1056/NEJMoa1600176​​). Knuuti toistaa tutkijoiden johtopäätökset statiinien syöttämisestä sellaisenaan: ”Tutkimus tuo jälleen lisävarmuutta siihen, että statiinihoidolla saavutetaan hyötyjä ja että statiineilla kolesterolia alentamalla voidaan tapahtumia estää.”




Yusufin et al:n tutkimusta on rahoittanut Canadian Institutes of Health Research (Kanadan kansanterveyslaitos /tutkimuslaitos) ja lääketehdas AstraZeneca. Tutkimuksen osallistuneista 12 705:lle noin puolelle (6361) syötetiin 10 mg /pv. AstraZenacan kolesterolilääkettä rosuvastatiinia ja noin puolella placeboa (6344) . Tutkimushenkilöillä ei ollut sydän- ja verisuonisairautta, mutta heidän katsottiin olevan riskissä. Koehenkilöiden seuranta-aika oli keskimääräin 5,6 vuotta ja kirjattiin koehenkilöiden sairaushistoria ja mahdollinen kuolema. Näennäisesti kauniisti suoritetun tutkimuksen silmänkääntötemppu perustuu numerologiaan eli lääketeollisuuden yleisesti käyttämään ”suhteelliset hyödyt”-menetelmään. Kyseessä on sama menetelmä, jota käytetään lumetasoisen lääkkeiden tehokkaaksi todistamiseen ja sitten myyntiluvan hakemiseen.


Tässä tutkimuksessa on käytetty riskisuhdetta, hazardisuhdetta (Hazar ratio), joka on sUHTEELLISEN riskin mittari. Jos molemmissa ryhmissä esimerkiksi sydän ja verisuonisairauksiin kuolemia olisi yhtä paljon, suhde olisi 1. Tässä tapauksessa statiiniryhmän kuolaisuus on Ns. p-arvoa käytetään yleisesti arvioimaan sitä, johtuvatko erot ryhmien välillä sattumasta vai olisiko todennäköistä, että ryhmien välinen ero on merkitsevä. Tutkijoiden itsensäkin mukaan vain lyömällä yhteen erilaisia sydän- ja verisuonitauti- ja oiretapahtumia saatiin merkitseviä tuloksia, mutta esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin kuolleisuuden välillä ei ollut merkitsevää eroa. Koehenkilöt olivat iäkkäitä, keskimäärin 65-vuotiaita, joten heidän kuolleisuutensa muihin sairauksiin oli kaksinkertainen verrattuna sydän- ja verisuonisairauksiin.


Ainoa tapahtuma, jossa tutkijoiden mukaan oli merkitsevää eroa oli sairaalaan joutuminen sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi (tässäkin lienee eri käytäntö niissä 12 maassa, joista potilaat olivat kontrollerin huom.). Statiineja syöneistä 4,4 % päätyi sairaalaan kun lumeryhmäläisistä 5,8 %. Tästä oli saatu riskisuhteeksi 0.75, jonka mukaan siis lumeella oli 25 % korkeampi suhteellinen riski joutua sairaalaan sydän- ja verisuonitautien vuoksi. Kuulostaa siis merkittävältä. Mutta kun otetaan käsittelyyn absoluuttiset arvot, niin 5,8 % – 4,4 % = 1,4 % eli lumeryhmässä oli absoluuttisesti 1,4 % :a korkeampi riski päätyä sairaalaan. Todettakoon, että tiedoista ei käy ilmi kuin vakavista sairauksista tai kuinka pitkistä sairaalahoidoista oli kyse. Vain määrä oli kerrottu. Huomattavaa on, että tutkimushenkilöistä 14 % päätyi tutkimusjakson aikana muista kuin sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi molemmissa ryhmissä sairaalaan.


Paras menetelmä hoitojen tehokkuuden arvioimiseksi on NNT-luku ( number needed to treat) eli lukumäärä, jotka pitää hoitaa, että saadaan yksi terveeksi tai toivottu ennaltaehkäisy aikaiseksi. Jos NNT-luku on 1, kaikki hoitoa saaneet ovat siitä hyötyneet. Mitä suurempi NNT luku, sitä huonompi teho hoidolla. NNT-lukua 10 pidetään vielä ”tehokkaana” hoitona, jolloin 10 pitää lääkitä, jotta yksi tervehtyisi. Eli vain 10 % lääkityistä hyötyy. Statiinien NNT-luku on yleisesti yli 100 eli alle 1 % lääkityistä hyötyy hoidosta. Ilmankos lääketeollisuus ei halua esittää NNT-lukua. Niitä ei myöskään vaadita lääketutkimuksissa, jotka ovat hyvin rajattuja potilasryhmiä koskevia ja lyhyitä. Siellä ovat käytössä vielä älyttömämmät ja epätieteellisemmän ”tehon arvioinnit”.


Laskekaamme siis NNT= 1/(pB – pA) (pA sairauden todnnäköisyys hoidossa, pB sairauden todennäköisyys ilman hoitoa) Yusuf et al.:n tutkimusaineistosta. Otetaan tutkijoiden epätieteellinen ja epämääräinen yhdistelmäryhmä Second coprimary outcome, johon on tungettu kaikki vaaralliset ja vaarattomat sydän- ja verisuoniongelma, ja josta tutkijaryhmä oli saanut lääkkeelle suurta ”tehoa”, p <0,001. (suhteellinen riski). Tässä ryhmässä 277 (4,4 %) lääkityistä ja 363 (5,7% ). Prosenttiosuus siis kuvastaa sitä todennäköisyyttä, jolla ikävät tapahtumat tapahtuvat, tässä tapauksessa, 0,044 ja 0,057. Laskemalla saamme NNT-luvuksi: 1 /(0,057-0,044) = 76,923 eli noin 77, joten 77 ihmistä pitäisi syödä statiineja, jotta yksi kappale joku enemmän tai vähemmän vaarallinen sydämeen viittaavat tauti tai oire saadaan ehkäistyä., 99 % potilaista syö turhaan lääkitystä. Tutkimuksen aineiston mukaisesti sydän ja verisuonikuolemien ehkäisyssä saadaan rosuvastatiinille NNT-luku (2,4 %, 2,7, %) : 333. Kun NNT -lukua, joka on yli 10 pidetään huonona tehona, niin yli 300 oleva ”teholuku” on ala-arvoinen. Eli jos puoli miljoonaa suomalaista syö ”ennaltaehkäisevästi” statiineja, heistä 332/333*100 %= 99,7 %, 498498 henkilöä syö lääkkeitä turhaan. Karmeita lukuja. Ilmankos statiinilääkityksien perään huutavat ns. asiantuntijat ovat hiljaa. Sydän- ja verisuonisaitauksiin vaikuttavat monet asiat, kuten stressi ja alhainen sosiaalinen pääoma, joita tutkimuksessa ei ole tarkasteltu ollenkaan.




Valtakunnankontrollerin on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää miten tilastotieteellisesti ja matemaattisesti pölöjä ns. lääketieteen huippututkijat ovat. Vielä vaikeampaa on ymmärtää se, että näitä puppututkimuksia otetaan vakavasti. Vakavaa se on vain terveydenhuollon kustannusten kannalta. Suomessa 10 % kansasta, yli puoli miljoonaa ihmistä syö statiineja säännöllisesti. Halloo sote-johtaja Pöysti!



5.


Uusliberalistisen pupputehtaan, Liberan oma marionetti, Anne ”Thatcher” Berner on laittanut oman infrastruktuurin yksityistämishankkeen, Liikennekaaren, pystyyn hallituksen digihypetyksen varjolla. Chicagon koulukunnan Margaretille on annettu hallituksessa normienpurkuhommat, mikä on vallan mainiosti sopinut sekoomukselle ja sipiläläis-rehniläisille taloustorakoille ja muille uusliberaaleille. Perut ja alkiolaiset kepulit ovat olleet ihan hiljaa.


Liikennekaari edustaa pesukestävää uutta julkishallintoa (New Public Management, NPM), uusliberaalia hallintoa, jossa valtio yksityistetään ja minimoidaan. Liikenneministeriön ei siis tarvitse edes hoitaa liikennepolitiikkaa, eikä viestintäministeriön viestintäpolitiikkaa, koska kaikki on vain bisnestä ja teknologiaa. LVM on edustanut valtionvarainministeriön ohella uusliberalistisinta politiikkaa jo toistakymmentä vuotta. LVM:ssa ”viestintäpolitiikkaa” tekevät digifirmat ja ”liikennepolitiikkaa” digifirmat ja lobbarit. Liikennekaaren oikeampi nimi on digiliikennebisneslaki. ”Talousvelho” Anne on upottamassa liki miljardi euroa veronmaksajien rahaa ”digiliikennejärjestelmiin” ilman minkään valtakunnan kannattavuuslaskelmia. Ilmankos digifirmat ja lobbarit ovat innoissaan. Liikennekaaresta on tulossa rahanjakamishanke dägädägäfirmoille ja harmaan talouden kukoistusta. Sen lisäksi tiet, radat ja vesiväylät yksityistetään samalla menetelmällä kuin Ylen lähetysverkko Digita, joka ensin yhtiöitettiin ja sitten myytiin kansainvälisille sijoittajille. Myynti tapahtuu tietenkin siksi, että saada pääomia infrastruktuurin korjaamiseksi ja rakentamiseksi. Sumea logiikka on aukotonta. Sen siitä saa, kun ministerinä on henkilö, joka ei tiedä mikä ero on kansantaloudella, valtiontaloudella ja yritystaloudella, ja joka ei näytä edes ymmärtävän kenen töissä hän on ministerinä, koska valtio on niin tuntematon ja vastenmielinen organisaatio.


Liikenneministeriön vastikään julkaisemat liikennehankkeiden extrarahoitukset kertovat vahvasta siltarumpupolitiikasta, peltilehmien paapomisesta ja autokaupunkiajattelusta. Minkä tahansa rakentaminen on aina ollut politiikkojen mielestä hienoa asia. Yhteiskuntataloudellisia laskelmia ei tarvita, koska se on aina kotiinpäin, kun valtion raha saadaan asvalttiin ja betoniin kotimaakunnassa.


Espoossa on nyt sitten herätty siihen, että kestämättömän länsimetrohankkeen hinta on noussut pilviin ja aikataulu kusee. Vaikka raideinvestoinnit ovat yleensä kannattavia, varsinkin jos niiden mukana kulkee järkevä maankäytön suunnittelu, suuruudenhullut maan alle rakennettavat hankkeet ovat älyttömyyttä viiden miljoonan ihmisen maassa. Suuruudenhulluissa rakennushankkeissa on se hyvä puoli, että niiden yhteydessä voidaan lypsää puolueelle ja huippuehdokkaille vaalirahaa. Julkisen sektorin rakennushankkeet tuppaavat jostain syystä aina kusemaan ainakin hinnassa, sen lisäksi on usein saatu sutta, joka pitää sitten seuraavat vuodet korjailla. Turussa, joka on kaikenlaisen korruption ja mafian luvattu valtakunta, onnistuttiin jopa liki kolmikertaistamaan turhan, ruman ja kalliin ”keskustaa kehittävän” kevyen liikenteen sillan, Kirjastosillan hinta. Betoniporukat ovat palkinneet tämän fiaskon useampaan otteeseen. Seuraavaksi luvassa on Turun taudin mukainen saviparkki kauppatorin alle, jonka kuulema ”yksityiset tahot” rahoittavat, mutta Turun kaupunki laatii jopa rakennussuunnitelmat siihen ”yksityiseen” hankkeeseen. Turun torin tuhoavasta ”yksityisestä” projektista on tulossa ainakin 100 miljoonan euron lasku turkulaisille veronmaksajille. Turun sekoomus, Turun mafia ja vaalirahoja pesevä paasikiviopistoyhdistys voisi talouspuolueena ja -osaajina kertoa miten hyödyllistä tällainen turkulaisten veronmaksajien rahojen uittaminen ”yksityiseen hankkeeseen” on turkulaisten kannalta. Tähän hankkeeseen ei valtio ole edes luvannut rahaa.



6.


Suomessa oli kuulema superviikonloppu, kun vaihdeltiin puheenjohtajia ja se vantastinen rosenttilaskija Stuppi pantiin sivuun. Mutta ei hätiä, hylätty lyhyt matematiikka yo-papereissa ei haittaa, kun poika laitetaan Brysseliin suojatöihin rintamakarkuri Käteisen jälkiä seuraten. Sekoomuksessa on muutenkin tuo osaaminen niin arvostettua, että ministeriksi ja myöhemmin suurlähettilääksi pääsee, kun on väärentänyt gradunsa ja valtionhallinnon tiedotuspäälliköksi ohi pätevimpien, jos anoppi on kansanedustaja.


Tätä maata ei äänestämällä muuteta, koska se on korporatiivisen kolmikannan ja perustuslaittoman pyramidihuijauksen (pääasiassa Ilmarisen ja Varman) omistamien yhtiöiden hanskassa. Jos meillä ei olisi niin jänishousuisia kansanedustajia, ja jos vaali- ja puoluerahoitus olisi oikeasti julkista, niin ehkä sitten meillä olisi toivoa demokratiasta tämän demokratialta näyttävän diktatuurin eli demokratuurin sijaan.


Hukkumatonta juhannusta!



ps1. Kiky-sopimukselle nauravat naurismaan aidatkin ja k-yrittäjät ihmettelevät, että miten he voivat motivoida ja kannustaa työntekijöitään, joiden palkkoja alennetaan. Sehän oli alunperinkin jalostusasteettoman puupääteollisuuden ”oikeus” sisäiseen devalvaatioon. Mielenkiintoista on sekin, että esimerkiksi luokituslaitos Moodys ei pidä liian korkeaa palkkatasoa Suomen ongelmana. Moodysin edustaja totesi: ”Hallitus on ottanut kunnianhimoisen tavoitteen, mutta on epätodennäköistä, että sopimus saa talouden uuteen kasvuun.” Käsittämätöntä on ollut että demarit ovat ajaneet tätä duunareiden etujen vastaista sopimusta. Mutta taustalla onkin suuremmat kuviot. Sillä ay-jyrä Antti ”pasta” Rinne on sopinut kepuleiden kanssa, että jos demarivetoinen, korporatiivinen ay-liike taivutetaan kiky-sopimuksen taakse hallituksen kulissien säilyttämiseksi, niin demarit saavat vastapalvelukseksi jotakin: siltarumpuja, virkoja, paikan tulevaan hallitukseen... Näin ”järkevällä” politiikalla maata hallitaan.


Ps2. ”Talousasiantuntijat” ovat vakuutelleet, että Britannian ja muidenkin maiden talous romahtaa, jos englantilaiset päättävät erota EU:sta. Pelotteleminen ja eroa kannattavien mitätöiminen sillä että tunteilevat on normaalia herruuden strategiaa. Tulee ihan mieleen Suomen EU-kansanäänestyksen alla käyty ”keskustelu”. Tällöin mentiin estämään Saksan ja Ranskan sotaa, haettiin turvatakuita, ryhdyttiin ”eurooppalaisiksi”, talous saatiin kuntoon ja nousuun sekä viinan hinta laski. Jäsenyyden vastustajia pidettiin metsäläisinä, tunteellisina hölmöinä, impivaaralaisina. Nyt jopa elinkeinoelämän pamput alkavat olla sitä, ettei ainakaan EMU ole ollut meille siunaukseksi, vaan suureksi haitaksi, mutta tarinat ovat edelleen samoja....





Lähteitä:


Sote-professori Ylelle: Asiakasmaksut nousisivat. Iltasanomat 14.3. 2016


Sote- ja aluehallintouudistuksenjatkovalmistelua koskevat

hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016


Mats Brommels, Timo Aronkytö, Aulikki Kananoja,Paul Lillrank ja Kari Reijula Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja ja muistioita2016:37. Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen

yksinkertaistaminenSOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLOSSA

Selvityshenkilöryhmän loppuraportti


 

Kilpailukykysopimus allekirjoitettu - Sipilää onniteltiin ulkomailla: "Uskomatonta, miten suomalaisilla tahto löytyy"Tiistai 14.6.2016 klo 18.45



Juhani Knuuti pitää Terveys ja Tiede -aiheisia blogeja. Blogit löytyvät  



Yusuf S et al. Cholesterol Lowering in Intermediate-Risk Persons without Cardiovascular Disease

N Engl J Med 2016; 374:2021-2031May 26, 2016DOI: 10.1056/NEJMoa1600176.



Lääkekulutustiedot:


Talous 14.6.2016 klo 20:06 | päivitetty 14.6.2016 klo 21:01

Suomi otti tänään miljardin lisää velkaa – Moody'sin analyytikko: Liian suuret palkat eivät ole Suomen ongelma.