sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Katastrofitietoisuutta Reaganin haamulla

1. Katastrofitietoisuutta on alettu levittämään sillä periaatteella, että julkinen sektori paha, veronalennukset hyvä. Ihan tyypillistä uusliberalistista liturgiaa siis. Ns. asiantuntijat vakuuttelevat, jotta ”leikata” pitää miljarditolkulla julkisesta sektorista, jotta firmat kukoistaisivat. Missään tapauksessa ei veroja saisi nostaa. Julkisesta sektorista  on aiheellista ns. leikata, mutta ei siten, että järkeistetään toimintaan. Nythän  ex-pertit  puhuvat, että juustohöylä on parasta mitä kansa voi saada. Ei mitään puhetta turhien lääkkeiden ja sairaanhoidon toimenpiteiden  lopettamisesta, sairaanhoidon kokoamisesta valtion rahoittamaksi oikeasti näyttöön perustuvaksi toiminnaksi, yhden pätevän ei-politrukkien johtaman organisaation alle. Ei puhettakaan rahat imevän perustuslain vastaisen pyramidihuijauksen eli ns. työeläkejärjestelmän lakkauttamisesta, eikä auringonlaskun alojen yritystukien  miljardien yritystukien lopettamisesta. Työvoimahallinnon byrokraattista puuhastelua vaan lisätään. Kaiken huipuksi yksi reaganilainen ulkomaalainen kiinteistökeinottelun asiantuntija, Keith Silverang, Technopoliksen toimitusjohtaja, siteeraa Ronnie Boy Reagania, jotta valtio se on ongelma.

Juupa juu. Johan on menneisyyden haamu haettu. Ja poika luulee ihan oikeasti olevansa moterni mies. Kiinteistöjalostushan on se ala, joka pitäisi ensimmäiseksi lopettaa keskittymällä vuokra-asuntojen rakentamiseen kuntien ja valtion voimin. Kiinteistökeinottelu  saanut tässä maassa yhdyskuntarakenteen hajoamaan ( mikä maksaa kunnille ja valtion infrakustannuksina ja terveyshaittoina maltaita), ylläpitää poliittista korruptiota, tuottaa paskaa, kallista ja  rumaa rakennuskantaa, joten ei kannattaisi yhdenkään kiinteistöhemmon puhua yhtään mitään taloudesta, valtiosta, järkevyydestä ja laadusta.

2. Uusliberalistit tykkäävät kovasti puhua siitä miten valtion paha ja yritykset hyviä. Kuitenkin nämä markkinamiehet ovat ensimmäisenä tunkemassa valtion tukiaisia kavereiden firmoille, kuten Bush W. tyhmempi finanssisektorille ja brittireaganisti David ”missä Dave siellä ongelma” Cameron ydinvoimasektorille. Kun Citigroupin analyytikot totesivat, ettei ydinvoima Brittein saarillakaan ole kannattavaa kuin merkittävästi julkisesti tuettuna, niin sosiaaliturvanleikkaaja Dave päätti antaa atomisektorille valtion takuut rahantulosta. Valtakunnankontrolleri uskoisi paljon paremmin näitä mukamas vapaan markkinatalouden edusmiehiä, kun ensi kerralla kun pankit, vakuutusyhtiöt ja atomissektorin firmat ovat kusessa, päättäisivät olla upottamatta verorahojen pelureiden kassoihin ja edellyttäisivät näiden butiikkien omistajien ja asiakkaiden vastaavan kustannuksista ja tappioista – ihan ite. Sitä päivää tuskin tulemme näkemään, koska uusliberalisteille voitot ovat yksityisiä, mutta riskit on sosialisoitu veronmaksajille. Ja koska niitä sosialisoitavia riskejä syntyy yhä kovempaan tahtiin, on ihmisten sosiaaliturva leikattava, jotta suurfirmojen sosiaalituvalle jää riittävästi rahaa. Uusliberalismissa vain yhtiöillä on ihmisoikeudet,  tavallisilla ihmisillä on vain velvollisuuksia. Sellaista se nykyajan orjuus ja kolonialismi on.

3. Eläkevakuutusyhtiö Varmaa kuulema huijattiin, kun se osti vuonna 2006 kiinteistön  3,5 -kertaisella hinnalla kiinteistön tosiasialliseen arvoon nähden, 2,2, miljoonalla. Varma oli kuulema valmis maksamaan alun perin vielä 200.000 enemmän kuin se reilu ylihinta, millä kauppa tehtiin. Myyjäfirman työeläkevakuutukset siirrettiin Varmaan ja firma jäi kiinteistöön kymmenen vuoden vuokrasopimuksella – paitsi että firma ehti kaatua. Jos Varman asiantuntijakiinteistösijoittajat eivät edes tunne tämän maan sijoituskohteiden käypää arvoa, niin miten he selviävät kansainvälisistä sijoituksista. Valtakunnankontrolleri ei ostaisi  edes käytettyä autoa Varman asiantuntijoilta, eikä ottaisi missään tapauksessa vakuutuksia siitä lafkasta. Valitettavasti yrittäjiä ei vapautettu perustuslain vastaisista työeläkejärjestelmästä, muutoin valtakunnankontrolleri  haistattaisi pitkät paskat koko pyramidihuijaukselle.  Siinä sitten joutuu valitsemaan siitä hailaumasta sen vähiten verenhimoisen hain. Uusliberalisteja ei jostain syystä ole kiinnostanut yrittäjien, saati palkansaajien, vapauttaminen perustuslain vastaisesta, korporatiivisesta pyramidi-rahastohuijauksesta, jota kutsutaan ”hyvän kolmikannan maailman parhaimmaksi eläkejärjestelmäksi”. Seuraava vaihe lienee siirtyminen Baltiaan, jos mitään ei kohta ala tapahtua.

Jo varajeesus Nalle aikoinaan todisteli, jotta työeläkeyhtiöt tekevät ”bisnestä” eli asiakashankintaa juuri em. tavalla eli ostamalla ylihintaan kiinteistöjä tulevilta asiakkailta. Ei siis mikään ihme, että työeläkerahat ovat lopussa nopeammin kuin luulemmekaan...

 EU on alkanut kiristämään julkisen talouden otetta, mikä saattaa jo ”uhata” upiaa työeläkejärjestelmäämme (Taloussanomat 24.1. 2014 www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/01/24/napit-irti-elakkeistamme-eu/20141205/12). Ns. asiantuntijat ovat jo parahtaneet, että näpit irti, EU meidän eläkkeistämme. Ilmeisesti EU:ssakin joku on jo ymmärtänyt sen pommin, mikä lepää pyramidieläkerahastossamme, vaikka  suomalaiset eivät halua sitä ymmärtää. STM:n virkamies selittelee, ettei sosiaaliturva-asia kuulu EU:lle. Mitähän siellä Kreikassa, Espanjassa, Portugalista ja Italiassa on jouduttu tekemään EU:n käskystä? Just, leikkaamaan sosiaaliturvaa... ja kaikki on vielä tapahtunut suomalaisen torakkakomissaarin Olli ”missä on mun aatteet”  Rehnin johdolla. Kerrankin valtakunnankontrollerikin voisi  läpyttää EU:lle, jos se panisi korporatiivisten ulkoparlamentaaristen voimien perustuslaittoman pyramidipelin poikki.

4. Alex ”kaikki on kivaa paitsi EU-kriitikot” Stuppi se on menossa vaikut ja hymy korvissa vaikuttamaan Suomen asioihin. Olisi kovin kivaa, jos Stubb olisi jo ministerinä vaikuttanut Suomen asioihin, jotka näyttävät olevan hänelle yhtä tuntemattomia ja EVVK kuin EU:nkin politiikka ja vallankäyttö. Kun sujuvaa lontoota vääntävä poikamme maalla, meressä ja ilmassa ei näytä ymmärtävän mikä ero on Coca Cola -mainoksella ja raa'alla reaalipolitiikalla ja reaalitaloudella, niin hänhän on todellakin pienen maan ykkösehdokas EU-komissaariksi.
   
   Aikoinaan jo Paavo Haavikko totesi, että on todella tärkeää olla niiden pöytien alla, joiden     päällä meidän asioista päätetään. Stuppi kehottaa meitä hymyilemään, koska päästää sentään     sen pöydän alle ehkä muruja noukkimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti