1. Kuten valtakunnankontrolleri jo
aikaisemmin myös kirjassaan totesi, jalostusasteeton
puupääteollisuus on lähdössä maasta ja lakkauttaa toimintojaan.
Jos jollekin tuli yllätyksenä se, että UPM sulkee eurooppalaisia
paperitehtaita, joista kaksi Suomessa, niin ei ole tullut katsottua
totuutta silmiin. Bulkkitavaraa ei kannata tuottaa Suomen
kaltaisessa korkeiden työvoimakustannusten ja suhteellisten
korkeiden raaka-ainekustannusten maassa, varsinkaan kun markkinat
ovat murroksessa ja ne sijaitsevat lähinnä Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. UPM:han
alkaa olla jo enemmän energiayhtiö kuin puunjalostaja. Se viimeinen
kysymys tässä puupäätaloudessa on se, että mihin niitä
mahdollisesti joskus valmistuvia ydinvoimaloita oikein tarvitaan? Ja
kannattaako niitä ylipäätään edes käynnistää, koska ne
tuottavat joka päivä tappiota?
2. Entinen kirstunvartijamme Raimo
”Leikkauslista” Sailas esitti työeläkemaksujen väliaikaista
alentamista elvytyksenä 3–5 prosenttiyksikköä, jonka pitäisi
nostaa Suomi nousuun. Tätä pidetään jonkinlaisena fiskaalisena
eli verojen devalvaatiota, kun ei voida devalvoida, mihin tässä
jalostusasteettoman bulkki- ja kartellitalouden maassa on aina
turvauduttu sopivin väliajoin. Korporatiivinen
vallananastajakoplahan älähti, heti, että eläkkeet olisivat
vaarassa jos eläkemaksuja alennettaisiin. He vain unohtivat kertoa,
että perustuslaittomassa pyramidihuijauksessa, jota Suomessa
kutsutaan maailman parhaimmaksi eläkejärjestelmäksi, rahat ovat jo
kateissa, koska talouskasvu ei ole vuosikausiin ollut 4 %, eivät
ihmiset vietä vain 5–10 vuotta eläkkeellä. Suurten ikäluokkien
hulppeat, ns. täydet TEL-eläkkeet ovat räjähtämässä perässä
tulevien käsiin. Työeläkeyhtiöissä halutaan pelata valtapeliä
kansalaisten rahoilla loppuun saakka, vaikka pyramidin mureneminen on
jo näköpiirissä.
Työeläkemaksu on sen sijaan
nousemassa eli verotus on kiristymässä, koska korporatiiviset
työeläkeveljet ovat perustuslaittomat veronluonteiset, pakolliset
maksut ansainneet. Työeläkemaksu on kokonaisuudessaan tänä
vuonna 23,6 prosenttia ja ensi vuonna 24 prosenttia. Työnantaja
maksaa työeläkemaksusta keskimäärin 18 % ja palkansaaja 6 %.
Työnantajien ja työntekijöiden kurittaminen on siis
korporatiivisen EK , SAK , STTK ja Akava -kerhon mukaan parasta
talouspolitiikkaa huippulaman aikaan. Maksut ovat nousseet hulppeasti
viimeisten vuosikymmenten aikana, eikä loppua pyramidihuijauksen
molokinkidassa näy.
3. Tanskalainen DanskeBankin
pääanalyytikko Lars Christensen on arvioinut Suomen kolmea
suurinta lamaa, 1930-luvun 1990-luvun ja nykyistä sekä todennut
nykyisen laman pahimmaksi. Elpyminen nykyisestä lamasta on huonoa
ennen kaikkea siksi, että Suomella on väärä valuuttakurssi. Ennen
voitiin devalvoida tai irtautua kultakannasta, mutta nyt ollaan
eurossa kiinni ja Frankfurtin korkopolitiikan vankeina.
Pelkästä valuuttakurssista ei siis
ole kyse, koska tuotanto romahti vuonna 2008 eikä BKT ole
palautunut kuudessa vuodessa vuoden 2008 tasolle, ja mikä pahinta
käyrät näyttävät pahasti alaspäin edelleenkin. Suomi selvisi
1930-luvun lamasta vajaassa neljässä vuodessa ja 1990 luvun
lamastakin selvittiin kuudessa vuodessa, mutta ensi vuonna painetaan
seitsemättä vuotta pelkkää alamäkeä.
Tanskalaisen ekonomisti antaa ymmärtää,
että Suomen olisi syytä irtautua eurosta saadakseen edes jotain
vauhtia talouteen.
4. Jalostusasteeton bulkkiteollisuus
tarvitsee devalvaatiota. Sisäinen devalvaatio eli palkkojen
alentaminen vain syventää lamaa, koska kotimarkkinat kärsivät.
Kun EK:n vuorineuvokset eivät kykene nostamaan vientituotteidensa
laatua, vaikka puhuvat koko ajan kaikenlaisesta kilpailusta, niin
vanhoja keinoja itketään avuksi. Hintakilpailu on ainoa asia, minkä
EK-junttiporras tajuaa. Ja sitä hintakilpailua haetaan sitten vaikka
Luxemburgilaisten pöytälaatikkoyhtiöiden kautta. Veronkierto ja
verosuunnittelu on se mihin matalan jalostusasteen teollisuus
laittaa panoksesta.
EK:n puheenjohtaja Ilpo ”rakennan
sitä samaa surkeaa, mutta kallista laatua kuin muutkin suomalaiset
rakennuttaja” Kokkila ei ollut halunnut kommentoida SRV:n
verosuunnittelua.
Suoraselkäiset työnantajat vaativat
duunareilta palkkamalttia ja palkanalennuksia, mutta itse sikailevat
pöytälaatikko- ja holdingyhtiöidensä kanssa kuin parhaimmatkin
talousrikosrikossuunnittelijat, jotka ovat yleensä oikeamielisiä
juristeja.
5. Valtakunnankontrolleri odottaa, että
mitäs sitten tehdään, kun rahat loppuvat, eikä voi enää
varastaa edes omista taskuistaan. Pääministeri Stuppi varmaan
laittaa viimeisen selfien someen ja sitten sammuttaa valot.
Vantastista.
Linkki (in English ) Lars Christensenin artikkeliin: