lauantai 6. joulukuuta 2014

Tahdon – en tahdo....

1. Tasa-arvoinen avioliittolaki sitten eteni. Eduskunnan hihhulit saarnaavat meille nyt helvetin tulta. Iloisen vipitön kansansovinistimme Timo Soini ( pers.) erosi jo  ev. lut. kirkosta ja siirtyi pedofiiliseurakuntaan eli katoliseen kirkkoon, kun akat pääsivät kansankirkossamme papeiksi. Hän ei siis voi enää erota ev. lut. kirkosta. Sen sijaan suosittelen kaikille hihhuleille pikaista eroamista helvettiin matkalla olevasta kirkosta. Näiden ”tosiuskovaisten” ja muiden oikeaoppisten olisi pitänyt jo aikoja sitten erota ev. lut. kirkosta ja perustaa Paavalin synodin lisäksi oman Tosiuskovaisten Tosioikea Kirkko, jossa he voivat sitten toteuttaa oikeaa oppia. Ei Lutherkaan jäänyt äitikirkkoon vaan naulasi teesinsä ja mäni. Kirkon hihhulikonservatiivit ovat jo vuosikymmeniä estäneen kansankirkon kehittämistä. Valtakunnankontrolleri on iloinen, että tuli rippikoulun ja seurakuntaelämän jälkeen erottua kirkosta ajossa.

Suurin ongelma koko avioliittolakirumbassa oli, se että lainsäätäjinä toimivat    kansanedustajat eivät erota mikä on lakikirja ja mikä on raamattu. Eduskunnassa laaditaan lakeja, eikä harjoiteta uskontoa. Valtakunnankontrolleri ei ole ihan vakuuttunut siitä, että kansa on ihmisoikeussopimuksia tuntemattomia hihhuleita edustajikseen ansainnut. On ilmeisestä, että eduskuntavaaliehdokkaille pitäisi laatia pääsykoe, jossa selvittäisi, onko ehdokkaalla minkään valtakunnan käsitystä lainsäädännöstä, sen laadinnasta sekä perustuslaista ja     ihmisoikeussopimuksista. Vain pääsykokeen läpäisevät voisivat asettua ehdokkaiksi. Nyt eduskuntaan pääsevät söpöimmät, äänekkäimmät, median nostamat ja intressiryhmien tukemat ja rahoittamat ääliöt.


2. Eduskunta päätti sitten myös hyväksyä Fennovoiman ydinvoimaluvan, kuten ennakkolaskelmissa oli jo arvioitu. Seuraavat eduskuntavaalit ovat jo huhtikuussa 2015, joten täytettä vaalikassoihin halutaan hinnalla millä hyvänsä.  Kuten Valtakunnankontrolleri on jo aikaisemmin todennut, suurin osa kansanedustajista ei ymmärrä, eikä edes halua ymmärtää energiapolitiikasta yhtään mitään. Aivan perustavaa laatua oleva kysymys jäi esittämättä: Mihin sitä lisäsähköä oikein edes tarvitaan, koska lähivuosien aikana energiaintensiivinen puupääteollisuus joko siirtyy Aasiaan tai Etelä-Amerikkaan tai pistää muutoin bulkkituotantonsa pakettiin. Sitä ei tarvinnut kysyä, koska aina ketterät TEM:n energiaosaston pojat osaavat piirrellä pystysuoraan osoittavia käyriä, niin kuin vain tosimiehet kosteissa unelmissa tekevät. Se on ollut energiaosaston ydinosaamisaluetta jo 1960-luvulta lähtien.

Toinen kysymys on se, miten Fennovoiman periaatelupa voitiin myöntää, kun ei ole edes paperilla ratkaistu ydinjäteongelmaa? Kolmas kysymys liittyy Rosatomiin, joka on siis  Venäjän valtiohallinnon energiainstituutti, eikä mikään  avoimilla markkinoilla  toimiva    normaali yritys. Kuten Valtakunnankontrolleri on jo aikaisemmin todennut, vapaa     markkinatalous ja ydinvoima eivät sovi yhteen. Ranskan valtio tukee Arevaa, myös     Olkiluoto 3:lle annettiin EU:n sisämarkkinoilla kiellettyjä vientitukiaisia. Oikeistolainen Cameronin  hallitus antaa jättituet   ranskalais-kiinalaiselle ydinvoimahankkeelle Brittein     saarilla ja Venäjän  valtio tukee Rosatomia tai pikemminkin  Rosatom on osa     Venäjän     valtiota. Yhtiöhän kirjoitti  jo Suomen kanssa ydinvoimayhteistyösopimuksen     Venäjän     valtion puolesta. Veronmaksajat tukevat  ydinvoimaa joka ainoa päivä, koska ydinvastuulain     nojalla riskit on pääosin sosialisoitu veronmaksajille. Ydinvoima on ainoa energiamuoto,   jonka ei tarvitse hankkia täysvastuuvakuutusta markkinoilta. Sen ei tarvitse, koska   veronmaksajat vastaavat pääosin sen yritysriskeistä, jotka ovat niin suuria, ettei yksikään   vakuutusyhtiö anna yhdellekään ydinvoimalaitokselle täysvastuuvakuutusta. Sellaista  sosialismia tämä atomibisnes on.

Eduskunnassa useampi kansanedustaja vakuutti luottavansa Säteilyturvakeskukseen (STUK), joka kuulema asiantuntevasti valvoo ydinasioita. STUK:n  ekspertiiisi on ollut niin hyvää, että se hyväksyi Arevan prototyyppireaktorin OL3-hankkeen tekniseksi ratkaisuksi,    vaikka    esimerkiksi Britannian ydinturvallisuusviranomaiset eivät ole sitä turvallisuusriskien vuoksi hyväksyneet. Hyväksyjänä Suomen ”puolueettomassa ja asiantuntevassa” STUK:ssa   oli ydinvoimateollisuuden oma mies, sittemmin Rosatomin puhemieheksi  ryhtynyt Jukka     Laaksonen. Hänen jälkeensä STUK:n kyllä kiristänyt vaatimuksia, mutta kun susireaktorista  aloitetaan, niin voiko siitä  enää tulla mitään kunnollista? STUK:n ongelma on se, että siellä on töissä   ydinvoimaintoilijoita, joilla on suuri intressi saada atomihankkeita etenemään. Toinen STUK:n ongelma on samantyyppinen kuin Kainuun ELY-keskuksen probleemi  mm. Talvivaaran kanssa: Hanke on liian läheinen, lisäksi poliitikot, elinkeinoelämän napamiehet ja  virkamiehet    painostavat olemaan ”ymmärtäväinen”  elinkeinoprojekteja kohtaan. Säteilyturvakeskus  on kuulema edellyttänyt Rosatomin reaktoriratkaisuun tehtäväksi merkittäviä muutoksia.   Kuulostaa tutulta.

 Valtakunnankontrolleri veikkaa tästä  Rosatomin ja Fennovoiman Hanhikivi -projektista     vielä karmeampaa sekoilua, kaaosta ja taloudellista mahalaskua kuin OL3:sta. Kaikki merkit ovat jo nähtävissä. Maksettuja atomikansanedustajia asia ei kiinnosta, koska seuraavaksi aiotaan rahastaa Fortumin tai/ja TVO:n tulevista ydinvoimaluvista.




3. Talvivaaran totuus on perätön. ”Taloustoimittaja” ja ”tietokirjailija” Marko Erola moittii Pekka Perän tarkistamassa kirjassa Kirottu kaivos  toimittajia, valtiota, viranomaisia, alueen asukkaita ja ympäristöaktiiveja väärän tiedon levittämisestä. Kirja on todellakin alaotsikkonsa mukaan ”totuuden jäljillä”, mutta jäljet katosivat Erolan ketutukseen omien Talvivaara-sijoitustensa menettämisestä. Metsää ei  puilta nähdä tässä opuksessa, joka sisältää asiavirheitä toisensa perään sekä ympäristöasioista että  teknis-taloudellisista seikoista.

 On vaikeaa ymmärtää, mikä on tekniikan ja talouden tietokirjallisuuden kustantajaksi    profiloituneen Talentumin moraali ja liikeidea tällaisen katkeran puppukirjan  julkaisemiseksi. Luulisi siinäkin talossa olevan  edes yksi vuori-insinööri tai edes kemian tekniikan insinööri, joka olisi voinut kertoa, ettei Perän  mainioksi mainostama     liuotusmenetelmä toimi Suomen talviolosuhteissa. Ilmeisesti Talentumille riittää se, että   sepustelijapoika  saa pääasialliset toimeksiantonsa firmasta ja on siksi luotettavaksi todettu.  Tai ehkä kustantaja on ajatellut, että sama se mitä asiasta puhutaan, kunhan kirja menee  kaupaksi.

Jos taloustoimittajaksi itseään tituleeraava sijoittaa suuren summan rahaa varmaan  Kankkulan kaivoon ja sen jälkeen kirjoittaa  tietokirjailijaksi itseään nimittävänä teoksen, joka vilisee asiavirheitä, niin ainakaan Valtakunnankontroilleri ei luota yhteenkään Erolan kirjoittamaan juttuun enää: kirjoittelija E. on siirtynyt lopullisesti seiskajournalismin  puolelle.


4. Itsenäisyyspäiväkin taas meni ja kansa  tapitti telkkareista ja tableteista pönöttävää nationalistis-militaristis-bresneviläistä näytelmää, kun eliitti joi boolinsa kansan puolesta. Valtakunnankontrolleri ei ole ollut tästä Talvisodan hengen herätysjuhlasta koskaan innostunut ymmärrettyään 1970-luvulla, minkälaisessa Kekkoslovakissa silloin elettiin. Kun sitten perehtyy Suomen poliittiseen historiaan: sisällissotaan, Stålbergin hallitusmuotoon (jonka mukaan kansalle ei saa antaa liikaa valtaa), 1920–30 muilutuksiin ja kyydityksiin sekä muuhun poliittisen väkivaltaan sekä sodan jälkeiseen valvontakomissioaikaan, niin havaitsee, ettei Suomi ole oikeasti koskaan ollut itsenäinen ja demokraattinen. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen poliittinen eliitti halusi juosta tukka putkella EU:n helmoihin, jotta meitä ei luultaisi itäeurooppalaisiksi suomettuneiksi apinoiksi. Suomen vaikutusta  Uniuunissa kuvastaa parhaiten jo edesmenneen kirjailijan Paavo Haavikon toteamus, että meidän on hyvä olla niiden pöytien alla, joiden päällä meidän asioista päätetään. Autonomian ajalla Suomessa oli sentään oma valuutta ja kansanedustuslaitos, joka pystyi paljon itsenäisemmin kuin  nykyisin päättämään Suomen asioista.

Tällä hetkellä Suomessa on vain kaksi puolustettavaa asiaa: suomen kieli ja Suomen luonto.  Niitä ei pelasteta asein eikä juhlapuhein.