1.
EU:n talousneron,
Käteisen, hallituksen mm. Kreikan tilien väärentämisestä
tunnetulle Goldman Sachsille yksityistämän verkkoyhtiö Caruna
sähkön siirtohintojen noin 30 %:n korotus nosti sellaisen
mediakohun (ehkä liian moni uusimaalainen toimittaja asuu
sähkölämmitteisessä omakotitalossa Carunan siirtoverkon
alueella?). Siihen puuttuvat myös ( sähkölämmitteisissä
omakotitaloissa Carunan siirtoverkon alueella asuvat?) poliitikot
pontevasti. Kuluttajavirastokin pantiin asialle ja lopulta Caruna
hajautti maksujen nostot usealle vuodelle. EU:n taloustorakka Olli
”Potkupallo” Rehn päätti, jotta pannaan rajat sähkönsiirron
nostoille. Niin vakavasta asiasta oli kyse.
Kaikki Suomenkin
hallitukset, väriin ja kokoonpanoon katsomatta, ovat viimeisen
kolmenkymmenen vuoden aikana on yksityistäneet ja liikelaitostaneet
uusliberalismin ja uuden uljaan julkishallinnon ( new public
management) ”hyvien periaatteiden” mukaan kaikkea mahdollista,
mutta sitten sosialisoineet huonosti menneet bisnekset globaalin
uusliberialistisen yhtiövallan mukaisesti: voitot ovat yksityisiä,
mutta riskit on sosialisoitu veronmaksajille. Suurpankit ja
-vakuutusyhtiöt eivät koskaan ole normaalin kapitalismin
periaatteiden mukaan vastuussa toiminnastaan, kun paha turska iskee.
Niissä, kuten investointipankki Goldman Sachsissa, luotetaan
siihen, että ne ovat liian suuria kaatumaan, joten niiden jatkuvasti
pilkkama valtio tulee aina apuun. Koska riskit on sosialisoitu
veronmaksajille, niin niitä otetaan viimeisen päälle mm. myymällä
paskapapereita muppeteille (kuten vaikka suomalaisille
työeläkeyhtiöille ja kuntarahoituksesta vastaaville) tai ostamalla
ja myymällä johdannaisten johdannaisten johdannaisia. Tästä pankkien sossutuesta ei ole ollenkaan huolissaan esimerkiksi valtiota vihaavasta vapaudesta paasaava sekoomuksen kansanedustaja Elina Lepotila.
Suomessa pankkien
ja vakuutusyhtiöiden lisäksi uusliberalismin sosialisointilistalla
ovat myös suuret ”kansalliset” teollisuushankkeet, kuten
Talvivaara, joka ensin myytin markalla Pekka Perälle ja sitten
sosialisoitiin kovalla rahalla. Kainuun Kusetusvaara maksaa
suomalaisille veronmaksajille kymmeniä miljoonia euroja joka
kuukausi. Tiedoksi vaan kepuliministeri Mauri Pekkarinen: kyllä
kansainväliset bioliutuksen asiantuntijat ja sijoitusanalyytikot
tiesivät jo Talvivaaran alkumetreillä, ettei Perän laskelmissa ole
perää, ja ettei bioliuotus toimi Kainuun lämpötiloissa. Nordea
nyt tunnetusti myy asiakkailleen mitä tahansa arvotonta
sijoituskohdetta, eikä vastaa mistään. Suomen keskustassa sitä ei
haluttu tietää eikä ymmärtää, koska oman maakunnan alueelle
oli tulossa investointeja. Nyt kun Paskavaara kusee, niin
kepulaiset talousnerot ovat kaivaneet esille taas kerran Vuotoksen
altaan rakentamisen, koska peruskepulaisuuteen kuuluu rahojen
hommaaminen ”maakuntaan”, kun hallituksessa ollaan. Hankkeet
voivat olla mitä tahansa turhia moottoritien pätkiä, altaita,
kelkkatehtaita, vesi- tai ydinvoimaloita tai muita siltarumpuja.
Hankkeiden yhteiskuntataloudellinen kannattavuus ja järkevyys ei
ole mikään kriteeri, kunhan näyttää siltä, että ”maakuntia
kehitetään” ja jostain päästään lypsämään valtion tuen
tai luvan vastineena vaalirahaa puolueelle ja keskeisille
poliitikoille.
Carunan tapaus
nostaa esille sen, ettei ole mitään järkeä yksityistää
monopoliasemassa olevaa toimintaa, kuten sähkönsiirtoa tai
television lähetysverkkoa. Mitkään kilpailusäännöstöt eivät
päde monopolimarkkinoilla, jossa hintoja voidaan nostaa mielin
määrin, koska palvelulle ei ole vaihtoehtoista tuottajaa.
Aikoinaan YLE:n verkkoyhtiö Digita myytiin kansainvälisille
sijoittajille, ja mutinaa on kuulunut myös maanpuolustuspiireistä,
koska telekommunikaation kannalta olennaiset verkot eivät enää ole
kansallisessa hallinnassa.
2.
Samoihin aikoihin
kun Caruna päätti sähkönsiirtohintojen korotuksista, hallitus ja
eduskunta päätti hulppeista sote- ja oikeudenkäyntimaksujen
korotuksista. Kaikki tämä tapahtui mediapimennossa, salaa,
hiljaa, hiipien. Sote-maksujen korotuksista päättää vielä
lopullisesti kunnat, mutta SSS-hallitus antoi kunnille luvan
löylyttää kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Esimerkiksi
terveyskeskusta käyttävät pääasiassa työttömät ja
eläkeläiset, koska työssä käyvillä on oma ilmainen
turboterveysasema, työterveyshuolto. Harvemmin terveet ja
työssäkäyvät tarvitsevat juuri muuta sosiaalipuolen palvelua kuin
lasten päivähoitoa. Heikossa asemassa olevien, pienten suomalaisten
ihmisten puolesta jatkuvasti puhuneet persut eivät nähneet mitään
outoa siinä, että kaikista heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia
rangaistaan sote-maksujen korotuksilla. Sitä saa mitä tilaa.
Sote-maksujen osalta
varsinkin suurimpien kaupunkien valtuutetut ovat osoittaneet
harvinaista järjenkäyttöä, eivätkä ole juuri korottaneet
sote-maksuja. Valtakunnankontrolleri alkaa jopa arvostaa näitä
aiemmin parjaamiaan kyläpoliitikkoja, joilla näyttää sittenkin
olevan paremmin käsitys kansankunnan tilasta kuin näillä EK:n,
Sitran, VM:n , SAK:n ja Arkadianmäen sirkuksen umpiossa kasvaneilla
narsistisilla pyrkyripoliitikoilla, joita myös ministereiksi
kutsutaan. Nykyinen ”Uusliberalistit takapihan pimennossa”
-hallitus haluaa kaikki julkiset palvelut joko yksityisiksi tai
”kustannusvastaaviksi”, mikä merkitsee oikeus-, sivistys- ja
hyvinvointivaltion alasajoa.
3.
Oikeudenkäyntimaksuja
korotettiin tuomioistuinmaksulailla 100–1000 %, mutta kukaan
tutkiva tai huhtiva journalisti ei ole inahtanutkaan,
kuluttajansuojasta huolissaan olevista poliitikoista puhumattakaan.
Oikeusmaksujen korottamista vastustivat niin EK, Veronmaksajien
keskusliitto kuin Suomen luonnonsuojeluliitto ja Amnesty. Myös
pienyrittäjät on tuskastuneita oikeuksiensa ajamisen
mahdottomuuteen korkeiden oikeudenkäyntimaksujen vuoksi. Esimerkiksi
käräjäoikeuksien ja hallinto-oikeuksien oikeusmaksu on nykyisin
250 euroa sekä hovi- , korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman
oikeuden 500 euroa. Tämän lisäksi, jos esimerkiksi korkein
hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa, niin maksu on edelleenkin
sama 500 euroa, niin kuin varsinaisessakin päätöksessä. Aiemmin
hinta oli vain puolet varsinaisesta maksusta ( 244 €) eli 122
euroa.
Korkein
hallinto-oikeus, KHO on tunnettu siitä, ettei se mitenkään
perustele valitusluvan epäämispäätöksiään. KHO ei myöskään
koskaan perustele halintolainkäyttölain mukaisesti, miksi se
käsittelee vain osittain asiaa. Ei siis ole mikään ihme, ettei
”koho” eli KHO ollut lausunnossaan mitenkään huolissaan
kansalaisten oikeusturvasta, vaikka hallinto-oikeuksissa ja muissa
juristipiireissä kriittisiä oltiin. KHO tunnetusti jatkaa
edelleenkin Kekkoslovakian ja entisen oikeusgansterin Jorma S.
Aallon ”ei anna aiheutta toimenpiteisiin” -perinnettä.
Poliittiset ”koho”-tuomarit puolustavat kuntien ja valtion
hallintoa loppuun saakka, vaikka vastoin Euroopan
ihmisoikeussopimusta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
näkemyksiä, sillä ”Suomi on ehdottomasti oikeusvaltio, eikä
hallinto erehdy koskaan”... Vatulointi-Sipilä hoi, sen sijaan että
ihmisten valitusoikeutta korkeimpaan hallinto-oikeuteen rajoitetaan
lisää, niin voitaisiin lakkauttaa koko ”koho”. Olisihan se
tietenkin nykyisen perustuslain vastaista, mutta sitä perslakiahan
se ”koho” pyyhkii perseeseensä joka kuukausi. Niin munaton ja
turha laitos on Suomen korkein hallinto-oikeus, KHO.
Useissa Euroopan
maissa oikeudenkäyntimaksu on porrastettu asian taloudellisen
intressin mukaan. Ruotsissa oikeudenkäyntimaksuja peritään
yleisissä tuomioistuimissa ensimmäisessä asteessa sekä maa-ja
ympäristötuomioistuimissa niissä asioissa, jotka tuomioistuin
käsittelee ensimmäisenä asteena. Hallinto-oikeuksissa ja
muutoksenhakuasteessa maksuja ei ole. Oikeudenkäyntimaksun maksaa
asian vireillepanija. Tanskassa oikeudenkäyntimaksun suuruus on
vuodesta 1916 lähtien ollut sidoksissa asian intressiin. Asioissa,
joissa intressi on korkeintaan 50 000 kruunua (noin 6700 euroa),
maksetaan vain vireillepanovaiheen maksu, 500 kruunua ( noin 70 €).
Suomessa sen sijaan
takuueläkeläinen mökin mummo (sadan tai tuhannen euron asiassa)
ja pörssiyhtiö (miljoonan tai satojen miljoonien asiassa) maksavat
saman hinnan verovalituksestaan hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa
hallinto-oikeudessa. Ja jos pörssiyhtiö, grynderi tai kaupan
keskusliike haluaa rakentaa mottoritien, tehdaslaitoksen tai muun
sopivan betonislummin mummon mökin naapuriin tai mökin päälle,
niin mummo joutuu pulittamaan ensin 250 euroa hallinto-oikeudelle
kaavavalituspäätöksestä ja sitten 500 euroa siitä, ettei saa
valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mummo tarvitsee myös
juridista apua, joten omien oikeuksien ajaminen saattaa maksaa
tuhansia. Suomen tuomioistuinmaksulakiesitys ei edes käynyt
perustuslakivaliokunnassa, koska ”kenellekään ei tullut mieleen,
että kyseessä voisi olla kansalaisten perusoikeuksista”. Osa
lakivaliokunnan jäsenistä jätti kyllä lakiehdotukseen eriävän mielipiteen.
Nykyinen
SSS-hallitus ajaa hieman jälkijunassa Kehittyvien Maakuntien Suomen
-agendaa. Turhaan eivät Merisalo ja kumppanit jakaneet keskeisille
sekoomuslaisille ja kepuleille yhteensä satojen tuhansien eurojen
vaalitukia. Hallitus ”selvittää” kunnallisvalituksista
luopumista, koska ikävä perustuslaista johdettu kuntalaisten (ja
pk-yrittäjien) hallinnon laillisuusvalvonta saattaa estää aivan
törkeasti suosimasta kavereiden firmoja ja laatimasta sellaisia
asemakaavoja kuin grynderit ja muut vaalirahoittajat haluvat. Vaikka
jopa Helsingin kaavoitushallinnossa ollaan sitä mieltä, ettei
kaavoitus tai sen hitaus ole mikään ongelma, niin sekoomuksen
erityiset betonipojat Eero ”Trump” Lehti ja Timo ”rikkaat
kaverit maksavat kaiken” Heinonen ulvovat ”kaavoituksen ja
rakentamisen” yksinkertaistamisjoikua.
Voiko kaavoitusta
tai rakentamista tehdä enää yksinkertaisemmaksi? Vaikka
maankäyttö- ja rakennuslaissa lukee, että kunnalla on
kaavoitusmonopoli, niin käytännössä kuntien yksinkertainen
poliittinen enemmistö, yleensä kokoomus ja demarit kaupungeissa ja
kepuli maakunnissa (joskus yhdessä sekoomuksen kanssa) laadituttaa
ja hyväksyy juuri sellaisia kaavoja kuin riittävästi vaalirahaa
maksavat gryndaajat haluavat. Rakentaminen on nykyisellään jo niin
yksinkertaista, että uusien talojen katot vuotavat, sähkötyöt
kusevat, viemärit eivät vedä ja talot ovat homeessa. Kaavoitus-
ja rakennuskorruptio on keskeinen korruption muoto Suomessa.
Kansanedustaja (ja yllätys, yllätys kunnanvaltuuston
puheenjohtaja) ”betonia kehiin” Heinonen on sitä mieltä, ettei
asia koske kansalaisia. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mikä
asiat ylipäätään hänen mielestään koskevat kansalaisia ja
kuntalaisia. Blogissaan asvaltti & betoni-Timo kertoo suoraan, että
tavoitteena tuomioistuinmaksulailla oli laittaa ikävät kansalaiset
kuriin.
Kansanedustaja
Heinonen on koulutukseltaan kansankynttilä, niin kuin eräs
toinenkin sivistyksensä kadottanut valopää, persujen oma
Marilyn, Kokemäenjoen valkoinen valtiatar Laura ”kreationismi”
Huhtasaari. Mikähän vika opettajankoulutuksessa nykyisin on, jos
se tuottaa näin sivistymättömiä maistereita ja luokanopettajia?
Sekoomus on jo 1980-luvulta lähtien muuttunut sivistysporvariston
puolueesta narsististen nousukkaiden ja muiden jäsenkirjalla
etenevien ahneiden ja ylimielisten puolueeksi. Persuissa sivistys on
ollut aina todella piilossa.
4.
Valtakunnankontrolleri
on seurannut liki 40 vuotta poliittista päätöksentekoa sekä
valtion että kuntien tasolla hyvinkin läheltä. Aina on kuvitellut,
etteivät hallitushommat voi mennä sen huonommiksi, mutta karmea
totuus on se, että kun on luullut, että senhetkinen hallitus on
vetänyt pohjat, niin huomaakin, että pohja on taas alemmalla
tasolla, kun uusi hallitus laittaa tuulemaan.
Nykyinen
SSS-hallitus on jo nyt kuuluisa siitä, että siellä tehdään
päätöksiä päättömänä, ilman selvityksiä, tutkittua tietoa
ja vaikutusarvioita, joten päätökset eivät voi olla muuta kuin
päättömiä. Ideologinen hinku ajaa uusliberalistisia ja
Kehittyvien Maakuntien Suomen poikien agendaa, siltarumpupolitiikkaa
ja ylipäätään omien rahoittajien etua on kepussa ja sekoomuksessa
niin vahva, että viimeinen järki on ollut yhtä kauan kadoksissa
kuin nyky-hallituskin. Persuille riittää se, että pysytään
hallituksessa ja Timoteus Katolinen pääsee yhdistetyn
Veikkaus-Toton johtoon poliittisiin suojatöihin hallituskauden
jälkeen.
Siksi on ihan
loogista, että hallitus aikoo seuraavaksi helpottaa viinan
saatavuutta sekä Alkossa että ravintoloissa. Ensin perusteena oli
se, että pitäisi ohjata juomista ravintoloihin, mutta sitten kun
valtionyhtiö Alko ilmoitti, että sen myynti vähenisi oleellisesti
ravintoloiden lisämyynnistä, niin pitääkin ”tasapuolisuuden
vuoksi” pidentää Alkon aukioloaikoja. Seuraavaksi varmaan
osuuskaupan voitelemat poliitikot havahtuvat siihen, että myös
kaupat tarvitsevat ”jotain kompensaatiota” tasapuolisuuden
nimissä, joten viinit saadaan ruokakauppoihin seuraavassa vaiheessa.
Kukaan ei kysy – ei edes kepuleiden raitis uskovaissiipi –
alkoholi- ja terveystutkijoilta, minkälaisia sosiaalisia ja
terveyshaittoja sekä kustannuksia syntyy alkoholipolitiikan
löysentämisestä. Ehkäpä jatkossa viinasta johtuvat sairaudet
jätetään hoitamatta ja kännipäissään kaatuvat ja hakatuiksi
tulevat saavat ihan itse hoitaa omat asiansa. Kännissä tehtyjä
rikoksiakaan ei enää poliisi tutki ja syyttäjä syytä, vaan uhrit
saavat ihan itse nostaa syytteet ja ajaa asiaa. Alkoholistivanhempien
traumatisoituneet lapset voidaan jättää hoitamatta, sillä nehän
nyt muutenkin ovat riskissä tappaa itsensä joko viinalla tai
muuten.
Ei tätä menoa
kyllä jumalauta enää selvin päin kestä. Sekavaa kevättä!
ps. VM:n
jumalalliset laskuvelhot ilmoittivat pilkuntarkasti mihin ns.
yhteiskuntasopimus ”riittää”. Mihin me tarvitsemme jumalaa tai
muita satuolentoja, kun meillä on valtionvarainministreriö, joka
julistaa virtuaalisilla laskelmilla saatujen numerojen olevan
”totuus”? Turhaan ei SSS-hallituksen johtotroikka ole jumalan
miehiä: Laestadius, paavi ja Milton Friedman (uusliberalismi)
edustavat tämän hallituksen kolmea oikein viisasta miestä.
Lähteitä:
Kotimaa 8.2.2016 klo
21:32 | päivitetty 9.2.2016 klo 6:51
Hallitus haluaa
kaavavalittajat kuriin kunnallisvalituksen poistolla – arvostelijat
pelkäävät demokratian puolesta.
Kansanedustaja Timo
Heinosen blogi: