1.
SSS-hallitus
on sinnikkäästi päättänyt ajaa ohjelmaansa ns. kärkihankkeitaan.
Jokainen niistä näyttää johtavan yksityistämiseen ja digiin.
Valtakunnankontrolleri ihmetteli jo Sipilän sössöhallituksen
alkuaikoina hallitusohjelman ohuutta ja perustelemattomuutta. Vaikka
liikejohtajaguru Juha ajoi lobbarit pois varsinaisista
hallitusneuvotteluista, niin johtavat poliitikot ja virkamiehet ovat
kyllä hyvin kuunnelleet pupputehtaita, lobbareita ja muita ns.
ajatuspajojen ”asiantuntijoita”. Hallitusohjelma pohjautuu
banaaleimmasta banaaleimpaan uusliberalismiin, tarjontateoriaan,
veronalennuspuheisiin, julkisen sektorin julistamiseksi ”ongelmaksi”
sekä käsitykseen siihen, että ns. markkinat hoitavat kaiken.
Kun
maassa on käytännössä puoli miljoonaa työtöntä ja avoimia
työpaikkoja korkeintaan 50 000, hallitus kehottaa työttömiä
menemään itseensä, ruoskimaan itseään ja opettelemaan yhä
köyhempää ja nöyryyttävämpää elämää TE-keskuksen
luukuttamana. (Tämä seurauksena saamme lisää pitkäaikaissairaita,
mutta onneksi työeläkeyhtiöt pitävät huolen siitä, etteivät ne
lusmurit pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, kirj.
huom.).Edellisetkään veronalennukset eivät ole tuottaneet
työpaikkoja, mutta edelleen siihen uskotaan. Sitä paitsi Suomessa
ei ole korkea verotus, vaan korkeat veroluontoiset maksut,
erityisesti työeläkemaksut, jotka ovat nousseet perustuslaittoman
pyramidihuijauksen tilkkeeksi joka vuosi viimeiset 40 vuotta. Nyt
kiky/yks – sekopääsopimusten perusteella työntekijöiden
eläkemaksut nousevat entisestään, ja sen vuoksi tarvitaan
veronalennuksia. Perustuslaiton pyramidihuijaus on rahansa ansainnut,
mutta eivät koululaiset, opiskelijat, lapset tai työttömät.
2.
Sote-sopasta on tulossa kepulainen himmeli ja kokoomuslainen
yksityistämisprojekti sekä tietenkin maltaita maksava
digihypesekoilu. SSS-hallitus ei noudata edes omaa
hallitusohjelmaansa. Sote-uudistuksen, terveyden ja hyvinvoinnin
osalta hallitusohjelmassa todetaan mm. seuraavaa:
”Suomalaiset
voivat paremmin ja kokevat pärjäävänsä erilaisissa
elämäntilanteissa. Jokainen ihminen kokee voivansa vaikuttaa, tehdä
valintoja ja ottaa vastuuta. ”
”Sosiaali-
ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen
kaventaminen ja kustannusten hallinta.”
Hallituksen
tarkentavissa sotelinjauksissa 5.4.2016 oli jo unohdettu sosiaali- ja
terveyspalveluiden yhdistäminen ja limittäminen eli integroiminen,
sen sijaan aiheina olivat:
"Kustannustenhallinnan
parantaminen keskeinen periaate.”
”Maakunnan
markkinoilla tapahtuvaa toimintaa koskee EU -oikeuden mukainen
yhtiöittämisvelvoite.”
SSS-porukan
mukaan sote-palveluiden integroiminen, terveyserojen kaventaminen ja
suomalaisten parempi hyvinvointi syntyy sillä, että ns. palvelut
ovat saman katon alla yhtiöitettynä tai yksityistettynä. Kun
sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistäminen järkeväksi
kokonaisuudeksi oli sote-hankkeen ykköstavoite, niin suurin osa
”selvityksistä” koskee ns. valinnanvapautta eli yksityistämistä
ja sotehimmeliä sekä tietenkin digidigiä. Sekoomuksen ja
maalaisliiton uusliberaalille enemmistölle riittää se,että
puuhastellaan uuden upean julkishallinnon kanssa ja uskotaan
markkinoiden hoitavan asian, kun määritellään ensin köyhän
kansan bulkkituotanto, jota myös laaduksi kutsutaan uusliberaalien
”talous”- ja pupputehdaspiireissä. Paremman väen ilmaiseen
työterveyshuoltoon ei olla koskemassa, koska parempi väki on
ansainnut paremmat palvelut kuin ne oikeasti sairaat työttömät ja
eläkeläiset, joiden palvelut nyt yksityistetään ja joiden hintoja
nostetaan. Persuilla ei näytä olevan mitään sanottavaa
sote-sekoilusta, joka tulee johtamaan yhä surkeampiin ja kalliimpiin
sairaimman ruppukansan (työttömät ja eläkeläiset)
sote-palveluihin. Heteroa, lihaa syövää ja autoilevaa
peruspersuperttiä kiinnostaa vain se, että autovero alenee,
asvalttia lisätään mahdollisimman paljon ja autoilun ”vapautta”
ei rajoiteta. Älyvapaa Anne ”Thatcher” Bernerin liikennekaari on
persuille hieman liikaa, mutta vähintään samantasoinen sote-soppa
näyttää kelpaavan. Perut lopetti vähäosaisten puolustamisen
viimeistään silloin kuin puolue lähti kahden uusliberaalin
puolueen kanssa hyvinvointivaltion alasajoon, mutta tärkeintä olisi
saada tiukempi maahanmuuttopolitiikka ja lisää leluja armeijalle
sekä tietenkin suojatyöpaikkoja persuille, vaikkei Timoteus
katolisen loppusijoituspaikkaa ei ole vielä ratkaistu. Jumala
säätää ja lehmänkaupat päättää. Rukoillaan pahinta.
Ns.
valinnanvapautta oli selvittämässä mm. ex-teologi ja
”tuotantotalouden” expertti professori Paul Lillrank, joka
ei ymmärrä mikä on valtiotalouden, kansantalouden ja liiketalouden
ero. Hänen mukaan sote-palvelut ovat kuin mikä tahansa viihde- tai
elämyspalveluja, jossa voidaan luoda aina vertailukelpoisia
yksikkökustannuksia & suoritteita ja jossa asiakas on niin
oikeassa, että hänelle voidaan myydä mitä tahansa tarpeetonta.
Uusliberaalissa ajattelussa ne minimi”laatustrandarit” ovatkin
käytössä pörssijargonin ohessa. Tässä
sarasvuolais-postmodernissa yrityselämässä onkin tärkeintä miltä
asiat näyttävät, eikä se miten asiat oikeasti ovat. Uuden
julkishallinnon myötä on tuotu julkishallintoon myös se pahasti
stalinistisia yksityisen sektorin numerokinkerit, joissa luvut ovat
joko väärennettyjä, epärelevantteja tai turhia, mutta raportteja
on kiva lueskella ja powerpointeja mukavaa katsella.
Ns.
valinnanvapaudesta on tulossa kallista, eikä jatkossa köyhillä ole
varaa edes valita mitään, koska sote-maksujen nostoista on tulossa
laki ja standardi. Peltilehmien päivähoidosta ei yleensä makseta
juuri mitään, mutta lasten päivähoidosta pitää maksaa yhä
enemmän. Joku järjestys se olla pitää: Akat kotiin hoitamaan
lapsia, jotta miehillä jää työpaikat.
Kun
tähän kepulaiseen sotehimmeliin, sekoomuslaiseen
yksityistämishinkuun ja digihypeen lisätään medikalisaatio, jonka
pääasiallinen tavoite on tehdä jokaisesta oireesta ja
ei-sairaudesta lääketeollisuuden opein ”hoidettava” tai
”ehkäistävänä”, niin sotesoppa alkaa olla niin sakeaa, ettei
kustannuksista tiedä enää kukaan mitään.
3.
Kuten
liikennekaareen myös soteen on liitetty digibisnes. Soteuudistus ei
siis olisi vain sote- uudistus, vaan ennen kaikkea
digitalisaatiohanke ja digibisneksen edistämishanke.
Valtakunnankontrolleria ei ole mitään sitä vastaan, että
suomalaiset digifirmat myyvät pakko-oireisille idiooteille ns.
terveysteknologiaa, mutta sillä on yhtä vähän tekemistä
terveyden kanssa kuin väkivaltapeli Angry Birdsillä.
Uusliberaalissa
maailmassa ihminen on kone, jossa keskitytään yhteen kohteeseen
kerrallaan. Siksi ihan vakavissaan on kehitetty ja jopa otettu
ainakin koekäyttöön ns. älyvaippoja. Samaan aikaan olemme saaneet
tietoja, että suuri osa laitoshoidossa olevista vanhuksista on
kokenut nöyryytystä, käskytystä ja muuta huonoa kohtelua. Mutta
sillä ei ole digitaalisessa sotessa mitään väliä, kunhan voidaan
myydä kaikenlaista krääsää maakuntahallinnolle, jota kutsutaan
älyterveysteknologiaksi.
Kun
lääketeollisuuden marionettiasiantuntijoiden säestämänä on
saatu ”näyttöön perustuvia” hoito-ohjeita, jotka pohjautuvat
pitkälti lääketeollisuuden kustantamiin aivoriihiin ”parhaista
käytännöistä”, niin kustannuksien nousu on taattu. Helpoin tapa
säästää terveydenhuollosta olisi lopettaa turhat, tehottomat
lääkitykset ja hoidot. Se puolestaan vaatisi asioiden todellista
selvittämistä puolueettomasti ja tieteellisesti. THL:stä ei
siihen ole, koska se on näiden medikalisaation epätieteellisten
käypähoitojen sylttytehdas. STM:stä ei siihen ole, koska siellä
istuu poliittisesti sopivia, vaan ei päteviä ”visionäärejä”
vailla mitään vastuuta. Tekijöitä löytyisi kyllä mm. Kuopion
yliopistosta ja Helsingin yliopistosta, mutta se on liian vaikeaa
postmodernistis-uusliberaalissa soteuudistuksessa, jonka tärkein
tavoite on nostaa sotemaksut pilviin ja palvelutaso
minimistandardipuuhasteluksi, jossa hoidetaan pääasiassa
ei-sairaita, mutta todella, oikeasti sairaat jäävät edelleenkin
ilman nopeaa hoitoon pääsyä ja kunnollista hoitoa ilman pelkoa
vajoamisesta pitkäaikaissairaaksi, mikä Suomessa on yleensä sama
asia kuin päätyminen köyhäksi.
Digipellet
ovat onnistuneet uittamaan ”terveysteknologia” -nimikkeen
kaikenkarvaisiin mobiilisovelluksiin ja digimittauslaitteistoihin,
joilla detektoidaan terveyden kannalta yhdentekeviä
mittausnumeroita. Sitä se uusliberalistinen toimintatapa on.
Kontrollerit ja muut powerpointvelhot iloitsevat numerologisista
leikeistä ja voivat sitten esitellä toiminnan tehostamista kivoilla
diolla. Medikalisaation ja digihypen yhdistelmänä meillä on
ahdistuneita ja pakko-oireisia itsensä mittaajia, joista osa kutsuu
itseään digihakkereiksi. Meillä päin näitä tyyppejä on tapana
kutsua idiooteiksi. Mutta kun idiootti on keksinyt digi-alkuisen
nimekkeen, niin hänet otetaan ihan vakavasti. Ennen muinoin
terveysteknologiaa olivat mm. diagnosointia helpottavat laitteet, nyt
kaikenlainen älykännykoiden terveysviihdesovellukset.
Soteuudistuksen
yhteydessä on ihan vakavissaan puhuttu siitä, miten kansa alkaa
itse mittaleimaan älykännyköillään kaikenlaisia lukemia
”terveyden nimissä”. Ensinnäkin, huomattava osa ns.
mittaustuloksista aivan epärelevantteja terveyden kannalta, vaikka
niistä monia mitattaankin terveydenhuollossa nykyisinkin. Toiseksi,
ns. hoidoista ja toimenpiteistä jopa 70% on tehottomia. Suomessa
sadattuhannet syövät turhia kolesteroli-, masennus-, osteoporoosi
ja ADHD-lääkkeitä. Turhia selkä- ja polvileikkauksia tehtaillaan.
Kolmanneksi, ainoa todella selkeästi ihmisen kokonaisterveydentilaan
vaikuttava tekijä on sosiaalinen pääoma. Korkea sosiaalinen pääoma
sekä työpaikalla (hyvä työilmapiiri) että vapaa-aikana ( hyviä
ihmissuhteita ja [kulttuuri] harrastuksia). Kun kaikki muut
terveyteen tunnetusti vaikuttavat tekijät poissuljetaan, korkea
sosiaalinen pääoma selittää terveys- ja elinikäerot.
Esimerkiksi työpaikoilla joilla on alhainen sosiaalinen pääoma
(eli huono työilmapiiri) esiintyy enemmän sekä masennusta että
sydän- ja verissuonisaurauksia kuin korkean sosiaalisen pääoman
työpaikoilla. Koska sosiaalinen pääoma on niin vaikeaa
kaupallistaa, digitalisoida, yksityistää ja paketoida, siitä eivät
ole THL, STM eikä ”soteasiantuntijat” kiinnostuneita. Lisäksi
asia on niin monimutkainen, koska se vaatisi yhteiskuntapoliittisia
päätöksiä mm. köyhyyden, osattomuuden
poistamiseksi/vähentämiseksi ja työpaikka- ja koulukiusaamiseen
puuttumista. Puhumattakaan suomalaisten työpaikkojen
johtamiskulttuurista, joka on erityisen surkeaa julkisella
sektorilla, jossa pomoksi pääsee jäsenkirjalla, ei osaamisen
perusteella, vaikka siitä osaamisesta koko ajan jauhetaan.
4.
Näitä
medikalisaation marionetteja vastaan on todella vaikeaa taistella,
koska heillä on asema professoreina, asiantuntijoina ja muina
palkittuina superosaajina, ja koska he toistavat kuin papukaijat ns.
lääketiedelehdissä esitettyjä artikkeleita tarkistamatta ja
ymmärtämättä ollenkaan tieteellisiä menetelmiä, muiden ohella
numerolohisia huijausmenetelmiä, millä nämä ”huippututkimukset”
on pykätty. Tutkimus on muuttunut nykyaikana postmoderniksi
esittämiseksi, jossa mikä tahansa numeroleikki otetaan vakavasti,
jos sen on laatinut syystä tai toisesta ”arvostettu” tutkija (
harmaa eminenssi) syystä tai toisesta ”arvostetussa”
tiedelehdessä.
Eräs
asiantuntijan kaavussa puppua statiinitutkimuksista luritteleva on
Turun yliopiston professori Juhani Knuuti, joka väittää
blogissaan käsittelevänsä terveyteen liittyviä aiheita ja
väitteitä tieteellisin metodein mutta maallikolle ymmärrettävästi.
Hän oli ottanut puolustavan kannan statiineihin ilmeisesti
kritiikistä huolimatta ja viitaten New England Journal of Medicine
eli -lehdessä eli NEJM:ssä julkaistuun ns. HOPE3-tutkimukseen ( S.
Yusuf et al. Cholesterol Lowering in Intermediate-Risk Persons
without Cardiovascular Disease for the HOPE-3 Investigators DOI:
10.1056/NEJMoa1600176). Knuuti toistaa tutkijoiden
johtopäätökset statiinien syöttämisestä sellaisenaan: ”Tutkimus
tuo jälleen lisävarmuutta siihen, että statiinihoidolla
saavutetaan hyötyjä ja että statiineilla kolesterolia alentamalla
voidaan tapahtumia estää.”
Yusufin
et al:n tutkimusta on rahoittanut Canadian Institutes of Health
Research (Kanadan kansanterveyslaitos /tutkimuslaitos) ja lääketehdas
AstraZeneca. Tutkimuksen osallistuneista 12 705:lle noin puolelle
(6361) syötetiin 10 mg /pv. AstraZenacan kolesterolilääkettä
rosuvastatiinia ja noin puolella placeboa (6344) .
Tutkimushenkilöillä ei ollut sydän- ja verisuonisairautta, mutta
heidän katsottiin olevan riskissä. Koehenkilöiden seuranta-aika
oli keskimääräin 5,6 vuotta ja kirjattiin koehenkilöiden
sairaushistoria ja mahdollinen kuolema. Näennäisesti kauniisti
suoritetun tutkimuksen silmänkääntötemppu perustuu numerologiaan
eli lääketeollisuuden yleisesti käyttämään ”suhteelliset
hyödyt”-menetelmään. Kyseessä on sama menetelmä, jota
käytetään lumetasoisen lääkkeiden tehokkaaksi todistamiseen ja
sitten myyntiluvan hakemiseen.
Tässä
tutkimuksessa on käytetty riskisuhdetta, hazardisuhdetta (Hazar
ratio), joka on sUHTEELLISEN riskin mittari. Jos molemmissa ryhmissä
esimerkiksi sydän ja verisuonisairauksiin kuolemia olisi yhtä
paljon, suhde olisi 1. Tässä tapauksessa statiiniryhmän kuolaisuus
on Ns. p-arvoa käytetään yleisesti arvioimaan sitä, johtuvatko
erot ryhmien välillä sattumasta vai olisiko todennäköistä, että
ryhmien välinen ero on merkitsevä. Tutkijoiden itsensäkin mukaan
vain lyömällä yhteen erilaisia sydän- ja verisuonitauti- ja
oiretapahtumia saatiin merkitseviä tuloksia, mutta esimerkiksi
sydän- ja verisuonitauteihin kuolleisuuden välillä ei ollut
merkitsevää eroa. Koehenkilöt olivat iäkkäitä, keskimäärin
65-vuotiaita, joten heidän kuolleisuutensa muihin sairauksiin oli
kaksinkertainen verrattuna sydän- ja verisuonisairauksiin.
Ainoa
tapahtuma, jossa tutkijoiden mukaan oli merkitsevää eroa oli
sairaalaan joutuminen sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi
(tässäkin lienee eri käytäntö niissä 12 maassa, joista potilaat
olivat kontrollerin huom.). Statiineja syöneistä 4,4 % päätyi
sairaalaan kun lumeryhmäläisistä 5,8 %. Tästä oli saatu
riskisuhteeksi 0.75, jonka mukaan siis lumeella oli 25 % korkeampi
suhteellinen riski joutua sairaalaan sydän- ja verisuonitautien
vuoksi. Kuulostaa siis merkittävältä. Mutta kun otetaan
käsittelyyn absoluuttiset arvot, niin 5,8 % – 4,4 % = 1,4 % eli
lumeryhmässä oli absoluuttisesti 1,4 % :a korkeampi riski päätyä
sairaalaan. Todettakoon, että tiedoista ei käy ilmi kuin vakavista
sairauksista tai kuinka pitkistä sairaalahoidoista oli kyse. Vain
määrä oli kerrottu. Huomattavaa on, että tutkimushenkilöistä 14
% päätyi tutkimusjakson aikana muista kuin sydän- ja
verisuonisairauksien vuoksi molemmissa ryhmissä sairaalaan.
Paras
menetelmä hoitojen tehokkuuden arvioimiseksi on NNT-luku ( number
needed to treat) eli lukumäärä, jotka pitää hoitaa, että
saadaan yksi terveeksi tai toivottu ennaltaehkäisy aikaiseksi. Jos
NNT-luku on 1, kaikki hoitoa saaneet ovat siitä hyötyneet. Mitä
suurempi NNT luku, sitä huonompi teho hoidolla. NNT-lukua 10
pidetään vielä ”tehokkaana” hoitona, jolloin 10 pitää
lääkitä, jotta yksi tervehtyisi. Eli vain 10 % lääkityistä
hyötyy. Statiinien NNT-luku on yleisesti yli 100 eli alle 1 %
lääkityistä hyötyy hoidosta. Ilmankos lääketeollisuus ei halua
esittää NNT-lukua. Niitä ei myöskään vaadita
lääketutkimuksissa, jotka ovat hyvin rajattuja potilasryhmiä
koskevia ja lyhyitä. Siellä ovat käytössä vielä älyttömämmät
ja epätieteellisemmän ”tehon arvioinnit”.
Laskekaamme
siis NNT= 1/(pB – pA) (pA sairauden todnnäköisyys hoidossa, pB
sairauden todennäköisyys ilman hoitoa) Yusuf et al.:n
tutkimusaineistosta. Otetaan tutkijoiden epätieteellinen ja
epämääräinen yhdistelmäryhmä Second coprimary outcome,
johon on tungettu kaikki vaaralliset ja vaarattomat sydän- ja
verisuoniongelma, ja josta tutkijaryhmä oli saanut lääkkeelle
suurta ”tehoa”, p <0,001. (suhteellinen riski). Tässä
ryhmässä 277 (4,4 %) lääkityistä ja 363 (5,7% ). Prosenttiosuus
siis kuvastaa sitä todennäköisyyttä, jolla ikävät tapahtumat
tapahtuvat, tässä tapauksessa, 0,044 ja 0,057. Laskemalla saamme
NNT-luvuksi: 1 /(0,057-0,044) = 76,923 eli noin 77, joten 77 ihmistä
pitäisi syödä statiineja, jotta yksi kappale joku enemmän tai
vähemmän vaarallinen sydämeen viittaavat tauti tai oire saadaan
ehkäistyä., 99 % potilaista syö turhaan lääkitystä. Tutkimuksen
aineiston mukaisesti sydän ja verisuonikuolemien ehkäisyssä
saadaan rosuvastatiinille NNT-luku (2,4 %, 2,7, %) : 333. Kun NNT
-lukua, joka on yli 10 pidetään huonona tehona, niin yli 300 oleva
”teholuku” on ala-arvoinen. Eli jos puoli miljoonaa suomalaista
syö ”ennaltaehkäisevästi” statiineja, heistä 332/333*100 %=
99,7 %, 498498 henkilöä syö lääkkeitä turhaan. Karmeita lukuja.
Ilmankos statiinilääkityksien perään huutavat ns. asiantuntijat
ovat hiljaa. Sydän- ja verisuonisaitauksiin vaikuttavat monet asiat,
kuten stressi ja alhainen sosiaalinen pääoma, joita tutkimuksessa
ei ole tarkasteltu ollenkaan.
Valtakunnankontrollerin
on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää miten tilastotieteellisesti ja
matemaattisesti pölöjä ns. lääketieteen huippututkijat ovat.
Vielä vaikeampaa on ymmärtää se, että näitä puppututkimuksia
otetaan vakavasti. Vakavaa se on vain terveydenhuollon kustannusten
kannalta. Suomessa 10 % kansasta, yli puoli miljoonaa ihmistä syö
statiineja säännöllisesti. Halloo sote-johtaja Pöysti!
5.
Uusliberalistisen
pupputehtaan, Liberan oma marionetti, Anne ”Thatcher” Berner on
laittanut oman infrastruktuurin yksityistämishankkeen,
Liikennekaaren, pystyyn hallituksen digihypetyksen varjolla. Chicagon
koulukunnan Margaretille on annettu hallituksessa normienpurkuhommat,
mikä on vallan mainiosti sopinut sekoomukselle ja
sipiläläis-rehniläisille taloustorakoille ja muille
uusliberaaleille. Perut ja alkiolaiset kepulit ovat olleet ihan
hiljaa.
Liikennekaari
edustaa pesukestävää uutta julkishallintoa (New Public Management,
NPM), uusliberaalia hallintoa, jossa valtio yksityistetään ja
minimoidaan. Liikenneministeriön ei siis tarvitse edes hoitaa
liikennepolitiikkaa, eikä viestintäministeriön
viestintäpolitiikkaa, koska kaikki on vain bisnestä ja teknologiaa.
LVM on edustanut valtionvarainministeriön ohella uusliberalistisinta
politiikkaa jo toistakymmentä vuotta. LVM:ssa ”viestintäpolitiikkaa”
tekevät digifirmat ja ”liikennepolitiikkaa” digifirmat ja
lobbarit. Liikennekaaren oikeampi nimi on digiliikennebisneslaki.
”Talousvelho” Anne on upottamassa liki miljardi euroa
veronmaksajien rahaa ”digiliikennejärjestelmiin” ilman minkään
valtakunnan kannattavuuslaskelmia. Ilmankos digifirmat ja lobbarit
ovat innoissaan. Liikennekaaresta on tulossa rahanjakamishanke
dägädägäfirmoille ja harmaan talouden kukoistusta. Sen lisäksi
tiet, radat ja vesiväylät yksityistetään samalla menetelmällä
kuin Ylen lähetysverkko Digita, joka ensin yhtiöitettiin ja sitten
myytiin kansainvälisille sijoittajille. Myynti tapahtuu tietenkin
siksi, että saada pääomia infrastruktuurin korjaamiseksi ja
rakentamiseksi. Sumea logiikka on aukotonta. Sen siitä saa, kun
ministerinä on henkilö, joka ei tiedä mikä ero on
kansantaloudella, valtiontaloudella ja yritystaloudella, ja joka ei
näytä edes ymmärtävän kenen töissä hän on ministerinä, koska
valtio on niin tuntematon ja vastenmielinen organisaatio.
Liikenneministeriön
vastikään julkaisemat liikennehankkeiden extrarahoitukset kertovat
vahvasta siltarumpupolitiikasta, peltilehmien paapomisesta ja
autokaupunkiajattelusta. Minkä tahansa rakentaminen on aina ollut
politiikkojen mielestä hienoa asia. Yhteiskuntataloudellisia
laskelmia ei tarvita, koska se on aina kotiinpäin, kun valtion raha
saadaan asvalttiin ja betoniin kotimaakunnassa.
Espoossa
on nyt sitten herätty siihen, että kestämättömän
länsimetrohankkeen hinta on noussut pilviin ja aikataulu kusee.
Vaikka raideinvestoinnit ovat yleensä kannattavia, varsinkin jos
niiden mukana kulkee järkevä maankäytön suunnittelu,
suuruudenhullut maan alle rakennettavat hankkeet ovat älyttömyyttä
viiden miljoonan ihmisen maassa. Suuruudenhulluissa
rakennushankkeissa on se hyvä puoli, että niiden yhteydessä
voidaan lypsää puolueelle ja huippuehdokkaille vaalirahaa. Julkisen
sektorin rakennushankkeet tuppaavat jostain syystä aina kusemaan
ainakin hinnassa, sen lisäksi on usein saatu sutta, joka pitää
sitten seuraavat vuodet korjailla. Turussa, joka on kaikenlaisen
korruption ja mafian luvattu valtakunta, onnistuttiin jopa liki
kolmikertaistamaan turhan, ruman ja kalliin ”keskustaa kehittävän”
kevyen liikenteen sillan, Kirjastosillan hinta. Betoniporukat ovat
palkinneet tämän fiaskon useampaan otteeseen. Seuraavaksi luvassa
on Turun taudin mukainen saviparkki kauppatorin alle, jonka kuulema
”yksityiset tahot” rahoittavat, mutta Turun kaupunki laatii jopa
rakennussuunnitelmat siihen ”yksityiseen” hankkeeseen. Turun
torin tuhoavasta ”yksityisestä” projektista on tulossa ainakin
100 miljoonan euron lasku turkulaisille veronmaksajille. Turun
sekoomus, Turun mafia ja vaalirahoja pesevä paasikiviopistoyhdistys
voisi talouspuolueena ja -osaajina kertoa miten hyödyllistä
tällainen turkulaisten veronmaksajien rahojen uittaminen
”yksityiseen hankkeeseen” on turkulaisten kannalta. Tähän
hankkeeseen ei valtio ole edes luvannut rahaa.
6.
Suomessa
oli kuulema superviikonloppu, kun vaihdeltiin puheenjohtajia ja se
vantastinen rosenttilaskija Stuppi pantiin sivuun. Mutta ei
hätiä, hylätty lyhyt matematiikka yo-papereissa ei haittaa, kun
poika laitetaan Brysseliin suojatöihin rintamakarkuri Käteisen
jälkiä seuraten. Sekoomuksessa on muutenkin tuo osaaminen niin
arvostettua, että ministeriksi ja myöhemmin suurlähettilääksi
pääsee, kun on väärentänyt gradunsa ja valtionhallinnon
tiedotuspäälliköksi ohi pätevimpien, jos anoppi on
kansanedustaja.
Tätä
maata ei äänestämällä muuteta, koska se on korporatiivisen
kolmikannan ja perustuslaittoman pyramidihuijauksen (pääasiassa
Ilmarisen ja Varman) omistamien yhtiöiden hanskassa. Jos meillä ei
olisi niin jänishousuisia kansanedustajia, ja jos vaali- ja
puoluerahoitus olisi oikeasti julkista, niin ehkä sitten meillä
olisi toivoa demokratiasta tämän demokratialta näyttävän
diktatuurin eli demokratuurin sijaan.
Hukkumatonta
juhannusta!
ps1.
Kiky-sopimukselle nauravat naurismaan aidatkin ja k-yrittäjät
ihmettelevät, että miten he voivat motivoida ja kannustaa
työntekijöitään, joiden palkkoja alennetaan. Sehän oli
alunperinkin jalostusasteettoman puupääteollisuuden ”oikeus”
sisäiseen devalvaatioon. Mielenkiintoista on sekin, että
esimerkiksi luokituslaitos Moodys ei pidä liian korkeaa palkkatasoa
Suomen ongelmana. Moodysin edustaja totesi: ”Hallitus on ottanut
kunnianhimoisen tavoitteen, mutta on epätodennäköistä, että
sopimus saa talouden uuteen kasvuun.” Käsittämätöntä on ollut
että demarit ovat ajaneet tätä duunareiden etujen vastaista
sopimusta. Mutta taustalla onkin suuremmat kuviot. Sillä ay-jyrä
Antti ”pasta” Rinne on sopinut kepuleiden kanssa, että
jos demarivetoinen, korporatiivinen ay-liike taivutetaan
kiky-sopimuksen taakse hallituksen kulissien säilyttämiseksi, niin
demarit saavat vastapalvelukseksi jotakin: siltarumpuja, virkoja,
paikan tulevaan hallitukseen... Näin ”järkevällä”
politiikalla maata hallitaan.
Ps2.
”Talousasiantuntijat” ovat vakuutelleet, että Britannian ja
muidenkin maiden talous romahtaa, jos englantilaiset päättävät
erota EU:sta. Pelotteleminen ja eroa kannattavien mitätöiminen
sillä että tunteilevat on normaalia herruuden strategiaa. Tulee
ihan mieleen Suomen EU-kansanäänestyksen alla käyty ”keskustelu”.
Tällöin mentiin estämään Saksan ja Ranskan sotaa, haettiin
turvatakuita, ryhdyttiin ”eurooppalaisiksi”, talous saatiin
kuntoon ja nousuun sekä viinan hinta laski. Jäsenyyden vastustajia
pidettiin metsäläisinä, tunteellisina hölmöinä,
impivaaralaisina. Nyt jopa elinkeinoelämän pamput alkavat olla
sitä, ettei ainakaan EMU ole ollut meille siunaukseksi, vaan
suureksi haitaksi, mutta tarinat ovat edelleen samoja....
Lähteitä:
Sote-professori
Ylelle: Asiakasmaksut nousisivat. Iltasanomat 14.3. 2016
Sote-
ja aluehallintouudistuksenjatkovalmistelua koskevat
hallituksen
tarkentavat linjaukset 5.4.2016
Mats
Brommels, Timo Aronkytö, Aulikki Kananoja,Paul Lillrank ja Kari
Reijula Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja ja
muistioita2016:37. Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen
yksinkertaistaminenSOSIAALI-JA
TERVEYDENHUOLLOSSA
Selvityshenkilöryhmän
loppuraportti
Kilpailukykysopimus
allekirjoitettu - Sipilää onniteltiin ulkomailla: "Uskomatonta,
miten suomalaisilla tahto löytyy"Tiistai 14.6.2016 klo 18.45
Juhani
Knuuti pitää Terveys ja Tiede -aiheisia blogeja. Blogit löytyvät
Yusuf
S et al. Cholesterol Lowering in Intermediate-Risk Persons without
Cardiovascular Disease
N
Engl J Med 2016; 374:2021-2031May 26, 2016DOI: 10.1056/NEJMoa1600176.
Lääkekulutustiedot:
Talous
14.6.2016 klo 20:06 | päivitetty 14.6.2016 klo 21:01
Suomi
otti tänään miljardin lisää velkaa – Moody'sin analyytikko:
Liian suuret palkat eivät ole Suomen ongelma.