sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Demokratiaa (mutta vain tietyillä ehdoilla)


1. 
Oikeusministeriöllä on ollut käynnissä jo yli 10 vuotta Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman jatkona demokratiaohjelma. Ohjelma-asiakirjoissa puhutaan kauniisti demokratiasta, mutta mitä siellä oikein tarkoitetaan demokratialla? Demokratia on poliittisen eliitin mielestä edustuksellista demokratiaa ja palveluiden käyttäjien raateja ja neuvostoja, joilla ei ole todellista valtaa. Kuntalaisia ja kansalaisia kyllä muodollisesti ”kuullaan” lainsäädäntöhankkeissa, kaavoitusasioissa yms, mutta ei kuunnella eikä käydä dialogia kansalaisten kanssa.
Viimeisimmässä demokratiapoliittisen ohjelman luonnoksessa oli lueteltu demokratian suuremmiksi ongelmiksi erityisesti heikossa asemassa olevien alhainen alhainen äänestysprosentti, kansalaisten vaikeus ymmärtää maakunta- ja kuntavaalien eroja sekä kansalaisjärjestöjen toiminnan ongelmat. Kansalaisjärjestöinä tässä ymmärretään nimenomaisesti sote-järjestöt, jotka ovat sitten niitä palvelujen tuottajia yhdessä kuntien ja jatkossa maakuntien kanssa. Kansalaisjärjestöjä eivät ole asukas- tai kaupungiosayhdistykset tai luonnosuojelujärjestöt. ”Kuntalain kokonaisuudistuksessa järjestöjen roolia on käsitelty erityisesti kunnat ja markkinat jaostossa”, todetaan hallituksen demokratiapolittiisessa selonteosssa ( s.56). Järjestöt, siis sote-järjestöt ovat osa markkinoita eivätkä varsinaisesti kansalaistoimintaa ainakaan kunnallisessa toiminnassa.
Vallan liepeillä pyörivät isommat kansalaisjärjestöt – ne congot (co-governmental organisations) – jotka on nyt nauttivat merkittävää valtionapua ja joiden hallinnossa istuu usein nykyisiä tai entisiä kansanedustajia ovat vain tyytyväisiä, että saavat osallistua ministeriön tilaisuuksiin ja todennäköisesti myös saavat lisärahoitusta ”demokratian edistämiseen”. On se niin hienoo päästä mukaan. Ja taas voivat ministeri ja ministeriön virkamiehet kehua miten on ”kansanvaltaa edistetty”.
Poliitiikkojen ja virkamiesten rakastamat ”rakentavat” kansalaisjärjestöt luulevat tosissaan edistävänsä demokratiaa kaikenlaisten vallattomien toimikuntien, neuvottekuntien ja kerhojen kautta. Siellä keskustellaan kyllä niistä sote-palveluista, niiden laadusta ja riittävyydestä ja joku pienempi asia kansalaisen palveluiden osalta voidaan ehkä ratkaista, mutta ei siellä käytetä demokraattista valtaa. Tuotetuista palveluista palautteita ja korjausehdotuksien antaminen on asiakaspalvelua – ei demokratiaa. Uusliberalistisessa uuden julkishallinnon periaatteiden mukaisesti kansalaisista ja kuntalaisista on tehty asiakkaita ja kuluttajia. Valta ei kuulu kansalaisille, sillä tässä systeemissä se kuuluu rahalle, markkinoille, konsulteille ja sisäpiirin ”parhaille” politrukeille.
Kansalaiset eivät pääse määritellemään mistä demokratiasta on kyse ja mitä palveluja ja miten olisi tarkoitus toteuttaa. Sote-maakuntahallinnossa hallitus on jo päättänyt, että palvelut pitää yhtiöittää. Tätä ole kysytty kuntalaisilta eikä kansalaisilta, eikä sitäkään onko maakuntamalli paras vaihtoehto. Aikoinaan hyvät läänit lakkautettiin ja siirryttiin älyvapaaseen AVI, ELY yms. sekoiluun. Eikä sitä kysytty kansalaisilta.


2.
Kuntalakia uudistettiin parhaiden uusliberalistis-junttameningillä vuonna 2015. Asialla oli sisäasianministeriön kuntaosaston sijaan valtiovarainministeriö, mikä kuvastaa sitä miten nykyhallinto näkee kuntalaisten perustuslaillisen itsehallinnon. Valtakunnankontrolleri kirjoitti jo 28. syyskuuta 2014 (Julkeaa jeesustelua kestävyyvajeesta, normeista, ydinvoimasta ja julkisesta sektorista ) kuntalaista:
”Priorisointi ja laatu ovat sanoja, jotka eivät mahdu kykypuolueen edustajien suuhun. Vantastista. Samalla se on merkinnyt hallinnon ”vapauttamista” laillisesta hallintomenettelystä ”tehokkuuden nimissä”, mistä on osoituksena valtionvarainministeriön toukokuussa laatima kuntalakiluonnos, joka on aivan ala-arvoista säännöstekstiä ja toteutuessaan tekisi kunnista vain menokuriorganisaatioita, joissa päätöksiäkin voitaisiin tehdä virallisestikin missä tahansa kuppikunnan kokouksessa.”
Ja vuonna 2015 Valtakunnankontrolleri kirjoitti kuntalaista ( torstai 3. joulukuuta 2015
Paskanjauhajien valtakunta):
”Jo viime hallituskaudella valtionvarainministeriön laatima ja eduskunnan todella yksinkertaisen enemmistön hyväksymä kuntalaki oli surkeinta puitelakilainsäädäntöä, mitä valtakunnankontrolleri on vuosikymmeniin nähnyt. Aiemmin kuntalakia on laatinut sisäasianministeriön kuntaosasto ja lähtökohtana on ollut kunnallinen itsehallinto ja demokratia. Valtionvarainministeriön uusliberaalien suojatyöläisten lähtökohtana oli talouskurin tuominen kuntiin lainsäädännöllä. Samaan aikaan kun kuntien määrää on tarkoitus vähentää ja kuntien tehtäviä karsia, katsoivat sekoomuslaiset kurituspojat ja -tytöt tärkeäksi laittaa luun kurkkuun jo etukäteen. Kuntien pikkupoliitikoilta on syytä ottaa sote-asiat pois, mutta miksi muista kuntien tehtävistä on poistettu kaikki perustuslaissa taattu demokratia? VM:n EK:ssa ja FK:ssa kasvatetut pojat ja tytöt eivät edes tiedä mitä on perustuslaki tai ihmisoikeudet. Häh, yhtiöillähän se kaikki vapaus pitää olla.”
Tätä samaa kuntalakia pitää demokratian ylimpänä asteena poliitikkojen ja ministeriön lisäksi kaikkien alojen asiantuntija, ministeri Lauri Tarasti. Laissa on kuulema ihan erityiset demokratiapykälät, jotka tulevat voimaan vuonna 2017 kuntavaalien jälkeen. Ja mitä nämä demokratiapykälät sitten ovat? Laissa tuli pakolliseksi vammais-, vanhus- ja nuorisoneuvostot, jonkatyyppisiä toimielimiä on ollut monissa kunnissa jo ollut. Näillä ei ole jatkossakaan mitään päätöksentekovaltaa.

Edelleenkään kuntalaiset eivät pääse keskieurooppalaiseen tapaan äänestämään pormestaria suoralla kansanvaalilla. Edelleenkään kuntalaisilla ei ole mahdollisuutta saada tärkeää asiaa kansanäänestykseen, vaikka 10 % tai enemmän äänioikeutetuista sitä vaatisi, eikä kansanäänestykset Suomessa voi mitenkään olla sitovia, koska se sotkisi suomalaisen hyvävelikerhon pasmat. Kunnallisia kansanäänestysistä liki kaikki on koskenut himmeliasioita eli kuntaliitoksia ja valtaosa on ollut poliitikkojen oma idea. Vuosina 1991–2012 tehdyistä 59 kunnallisista kansanäänestysaloitteesta vain 8 ( 14 %) on johtanut kansanäänestykseen, kaikki varsinaistakunnallista päätöksentekoa koskevat aloitteet (liikenne- kaavoitus- ja koulutusaloitteet) on hylätty. Valtakunnallista kansanäänestystä on käytetty vain viinaäänestyksestä ja EU-jäsenyydestä (koska olisi näyttänyt oudolta jos Ruotsi olisi äänestänyt, mutta Suomi ei). Tuolloin meille muun ohella valehdeltiin, ettei nyt päätetä EMU:sta. Rahaliitosta ei voitu äänestää koska ”ei oltu lopputuloksesta varmoja”. EMU-päätös tehtiin ”demokraattisesti” pääministerin tiedonannolla.
Sen sijaan uuteen kuntalakiin otettiin säännökset, joilla poliittinen eliitti voi pelata kunnanvaltuuston koolla, koska se päätetään valtuustossa. Laissa on määritelty minimimäärä. On selvää, että keskeiset valtapuolueet, pääasiassa demarit ja kokoomus kaupungeissa ja keskusta maaseudulla laskevat mikä on heille edullisinta. Valtapuolueet pelaavat jo nyt valtapeliä lautakuntapaikolla pienempien ryhmien kanssa. Kuntalaissa ei ole määritelty lautakuntien jäsenten määrää eikä sitä, että ne tulisi jakaa tasapuolisesti kaikkien valtuustonryhmien kesken esimerkiksi saanut kokonaisäänimäärän mukaan. Lautakuntapaikkajaosta on siis tullut keskeinen polittisten lehmäkauppojen markkina, jossa johtava tai johtavat valtapuolueet ryhtyvät ”pahaksi joulupukiksi” (bad santa) ja ilmoittavat muille, että jos he hyväksyvät nämä ja nämä poliittiiset tavoitteet, niin saavat enemmän tai ylipäätään tai parempia lautakuntapaikkoja (kuten kunnanhallitus tai kaavoituslautakunta). Tämä on siis varsinkin valtionvarainministeriön mukaan erityisen demokraattista toimintaa. Transparencyn internationalin mukaan VM:n lainvalmistelutapa edustaa korruptiivista menoa. Tämä ministeriön sitten pantu sen itse valmistelmassa kuntalaissa (10 §)
huolehtimaan ” että kuntien itsehallinto otetaan huomioon kuntia koskevan lainsäädännön valmistelussa”, kun ministeriössä ei edes ymmärretä mikä on perustulaillinen kuntalaisten itsehallinto.
Tarastin, eduskunnan yksinkertaisen enemmistön ja valtiovarain- ja oikeusministeriön mukaan superdemokraattisessa kuntalaissa on asetettu talouskuripakko, jota valvoo uusliberalistiseen uskoon vihitty valtionvarainministeriö. Samoin uudessa kuntalaissa on asetettu kunnille yhtiöittämisvelvollisuus. Kuntalaisten itsehallinto on jo pitkälti viety näillä päätöksillä. Poliitikkojen ja VM:n alibi demokratian kaventamiseksi on EU, mutta se ei ole koko totuus. Jos ongelma on EU, niin miksi kansalaiset eivät pääse äänestämään niistä päätöksistä. Sote-palveluiden ja TSS-oikeuksien kilpailuttamisesta ei ole saatu äänestää. Jos demokratiaa rankasti ruoskiva TRIP-sopimus hyväksytään EU:ssa, niin saavatkohan suomalaiset kansanäänestysmahdollisuuden. Tuskin. Ruotsissa ja Tanskassa siitä voidaan äänestää. Jos poliittinen eliitti päättää ”yleisistä syistä”, että Suomen pitäisi liittyä Natoon, niin saavatkohan suomalaiset Nato-kansanäänestyksensä, niin kuin presidentti Niinistö on luvannut. Tuskin. Kekkoslovakiassa, jota Suomeksi kutsutaan ei voi päästää kansaa päättämään tärkeistä asioista, koska se voi äänestää ”väärin”. Niin demokraattista tämä on. Äänensä saa kuuluviin, jos on ”oikeaa” mieltä.

3.

Samaan aikaan kun oikeusministeriö edistää demokratiaa, hallitukset toisensa jälkeen ovat kaventaneet kansalaisten demokraattisia ja perusoikeuksia. Maankäyttö- ja rakennuslain maankäytön päätöksiä on kokoajan siirretty yhä enemmän kuntalaisten suoraan valitsemalta kunnanvaltuustoilta ei-julkisiin kähmintäkokouksiin kunnanhallituksiin ja kaavoituslautakuntiin. Todellisuudesta vieraantuneiden poliitikkojen ja yleensä poliittisin perustein valittujen virkamiesten on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää, mikä ero päätöksenteolla on demokraattisessa mielessä jos se tehdään valtuustossa kuin että se tehdään lautakunnassa, koska siirron kehutaan edistävän lähidemokratiaa. Tärkeisiin luottamuselimiin, kuten kaupunginhallitus ja kaavoituslautakunta istutetaan yleensä keskeisimmät puolueiden ”kaavoitusasiantuntijat” eli ne joiden tehtävä on lypsää gryndereiltä ja rakennusyhtiöiltä korruptiorahaa puolueidelle ja ehdokkaille ”sopivien” kaavoitusratkaisujen vastineeksi eri tavoin mm. erilaisten bulvaaniyhtiöiden, -säätiöiden ja -yhdistysten kautta.
Jos edellinen hallitus epävirallisesti pohdiskeli kuntalaisten perustuslaillisen laillisuusvalvonnan eli kunnallisvalituksen lakkauttamista, niin nykyinen hallitus ns. selvitti asian. Se, että nykyinen hallitus edes päätti ”selvittää” ilmiselvästi perustuslain vastaista poliittista lainsäädäntöhanketta kertoo kaiken nykyhallituksen demokraattisesta mielenlaadusta. Kehittyvien Maakuntien Suomen, rakennusteollisuuden, gryndeiden ja muiden vaalirahoittajien tahto halutaan muokata laiksi. Edellinen hallitus keksi kätevän tavan kiertää asiaa ja ”talouden tasapainoituksen” nimissä laadittiin tuomioistuinmaksulaki, jossa hallinto-oikeuksien maksuja korotettiin yli 150 % kertarysäyksellä. Lisäksi päätettiin, että myös sitä, ettei saa valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta pitää maksaa sama hinta, nykyisin siis 500 euroa. Se on kallis hinta vessapaperista, jossa lukee ”että valitusoikeutta ei myönnetä, piste.” Valtakunnankontrolleri kirjoitti asiasta blogissaan jo maaliskuussa 2016 ( Kansalaisoikeuksista viis: oikeutta saa, jos on varaa maksaa):
”Oikeudenkäyntimaksuja korotettiin tuomioistuinmaksulailla 100–1000 %, mutta kukaan tutkiva tai huhtiva journalisti ei ole inahtanutkaan, kuluttajansuojasta huolissaan olevista poliitikoista puhumattakaan. Oikeusmaksujen korottamista vastustivat niin EK, Veronmaksajien keskusliitto kuin Suomen luonnonsuojeluliitto ja Amnesty. Myös pienyrittäjät on tuskastuneita oikeuksiensa ajamisen mahdottomuuteen korkeiden oikeudenkäyntimaksujen vuoksi. Esimerkiksi käräjäoikeuksien ja hallinto-oikeuksien oikeusmaksu on nykyisin 250 euroa sekä hovi- , korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden 500 euroa. Tämän lisäksi, jos esimerkiksi korkein hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa, niin maksu on edelleenkin sama 500 euroa, niin kuin varsinaisessakin päätöksessä. Aiemmin hinta oli vain puolet varsinaisesta maksusta ( 244 €) eli 122 euroa.
Korkein hallinto-oikeus, KHO on tunnettu siitä, ettei se mitenkään perustele valitusluvan epäämispäätöksiään. KHO ei myöskään koskaan perustele halintolainkäyttölain mukaisesti, miksi se käsittelee vain osittain asiaa. Ei siis ole mikään ihme, ettei ”koho” eli KHO ollut lausunnossaan mitenkään huolissaan kansalaisten oikeusturvasta, vaikka hallinto-oikeuksissa ja muissa juristipiireissä kriittisiä oltiin. KHO tunnetusti jatkaa edelleenkin Kekkoslovakian ja entisen oikeusgansterin Jorma S. Aallon ”ei anna aiheutta toimenpiteisiin” -perinnettä. Poliittiset ”koho”-tuomarit puolustavat kuntien ja valtion hallintoa loppuun saakka, vaikka vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemyksiä, sillä ”Suomi on ehdottomasti oikeusvaltio, eikä hallinto erehdy koskaan”... Vatulointi-Sipilä hoi, sen sijaan että ihmisten valitusoikeutta korkeimpaan hallinto-oikeuteen rajoitetaan lisää, niin voitaisiin lakkauttaa koko ”koho”. Olisihan se tietenkin nykyisen perustuslain vastaista, mutta sitä perslakiahan se ”koho” pyyhkii perseeseensä joka kuukausi. Niin munaton ja turha laitos on Suomen korkein hallinto-oikeus, KHO.
Suomessa sen sijaan takuueläkeläinen mökin mummo (sadan tai tuhannen euron asiassa) ja pörssiyhtiö (miljoonan tai satojen miljoonien asiassa) maksavat saman hinnan verovalituksestaan hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Ja jos pörssiyhtiö, grynderi tai kaupan keskusliike haluaa rakentaa mottoritien, tehdaslaitoksen tai muun sopivan betonislummin mummon mökin naapuriin tai mökin päälle, niin mummo joutuu pulittamaan ensin 250 euroa hallinto-oikeudelle kaavavalituspäätöksestä ja sitten 500 euroa siitä, ettei saa valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mummo tarvitsee myös juridista apua, joten omien oikeuksien ajaminen saattaa maksaa tuhansia. Suomen tuomioistuinmaksulakiesitys ei edes käynyt perustuslakivaliokunnassa, koska ”kenellekään ei tullut mieleen, että kyseessä voisi olla kansalaisten perusoikeuksista”. Osa lakivaliokunnan jäsenistä jätti kyllä lakiehdotukseen eriävän mielipiteen.”


Se kova ydin, johon poliittinen eliitti ei missään tapauksessa halua kansalaisten pääsevän sotkemaan on rakentaminen ja kaavoitus, koska siinä on kyse puolue- ja vaalirahahoituksesta, rakenteellisesta korruptiosta, joka on tuntematonta oikeusministeriön demokratiahankkeelle:
”Eduskunta on pitänyt kansalaisten osallistumisoikeutta maankäytön suunnittelussa hyvin tärkeänä, jopa perusoikeuksien kannalta. Myös laillisuuden valvonnassa kansalaisten rooli on ollut eräs maankäyttö- ja rakennuslain keskeisistä lähtökohdista. Kunnallisen itsehallinnon [=valtapoliitikkojen] korottaminen monopoliasemaan on johtanut tilanteeseen, jossa kunnan ei tarvitse piitata asukkaittensa mielipiteistä ja muistutuksista. Kunnat väärinkäyttävät monopoliaan ja käyvät rakennusoikeuksilla avoimesti kauppaa ympäristön ja kulttuuriperinnön kustannuksella.
Kunnalliset päätöksentekijät ja hallinto-oikeudet mitätöivät yhteisvoimin lain kuntalaisille takaaman mahdollisuuden vaikuttaa elinympäristöönsä maankäytön suunnittelussa. Hallituksella ja eduskunnalla on ollut aivan liian idealistinen käsitys kuntien vastuullisuudesta antaessaan oikeuksille mahdollisuuden olla puuttumatta kaavojen laatuun. Vaikka laki on tavoittelevinaan hyvää elinympäristöä (1 §), sille riittää nimellisten minimivaatimusten täyttyminen.”
Heikki Annanpalo. Toteutuuko kuntalaisen oikeus osallistua kaavoitukseen? Yhdyskuntasuunnittelu 2014:4 vol 52

Kuntalain kuripykälien innottamana nykyinen hallitus päätti sote-maksuasetuksella korottaa kertarysäyksellä kunnallisten sote-maksujen kattoa 30 %:lla. Viesti oli se, että ns. kestävyysvajeen nimissä kuntien tulisi myös toteuttaa hallituksen tahto 30 %:n korotuksista.

4.
Poliittiset virkanimitykset ja vaalirahojen pimitys ovat asioita, jotka eivät kuulu demokratiapoliittisen ohjelman piiriin, koska hallitus edistää vain sellaista demokratiaa, mikä sopii sille:
”Wiberg puuttuu myös poliittisin virkanimityksiin, jota hän pitää ”maan tapana”. Parin viimeisen hallituksen aikana tehtiin valtion tasolla viitisenkymmentä poliittista virkanimitystä. Komissarius Kataisen hallituksen aikana tehtiin ainakin 26 poliittista virkanimitystä. Demarit onnistuivat parhaiten (ilmeisesti siksi että eivät saaneet komissaarin paikkaa) samaan ministeriöiden kanslia- ja osastopäällikköjä sekä muita johtajanpaikkoja, yhteensä 8 suojatyöläistä. Myös kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP saivat omat osuutensa virkapaketeista. Valtio-opin professori sanoo suoraan, että poliittiset virkanimitykset ovat korruptiota.
Lopuksi Wiberg ottaa pamfletissaan esille lobbausjärjestöt ja niiden tunkeutumisen ministeriöihin ja virastoihin sekä sen, että byrokraatit ajavat sellaista politiikkaa ja hankkeita, joista heille itselleen on hyötyä. Tässä yhteydessä hän ei ota esille kaavoituskorruptiota, josta tunnetusti hyötyvät poliitikkojen lisäksi johtava kaavoitusvirkamiehet. Sen sijaan Wiberg ottaa esille EU-intoilun, joka on tarjonnut varsinkin Itä-Euroopan byrokraateille mahdollisuuksin kovapalkkaisiin Brysselin hommiin.'
A-talkissa 23.9. keskusteltiin harvinaisen avoimesti julkishallinnosta, vaikkei Wiberg, eikä toimittaja ottanut esille poliittisia virkanimityspaketteja. Wiberg otti ohjelmassa paljon selkeämmin kuin pamfletissaan esille sen, miten heikoin tutkimuksin ja selvityksin isoja päätöksiä, kuten sote- ja kuntauudistus tehdään.”
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Julkeaa jeesustelua kestävyyvajeesta, normeista, ydinvoimasta ja julkisesta sektorista



Suomessa poliittisia virkanimityksiä ja massiivista jalostuasteettoman ja energiaatuhlaavan teollisuuden (atomipojat ja muu puupääporukka), finanssialan ja rakennusalan vaali- ja puoluetukea ei pidetä korruptiona, joten Kekkosslovakiamme on maailman vähiten korruptoituneita maita. Yritysten ja lobbausjärjestöjen puolue- ja vaalirahoitusta ei haluta oikeasti julkistaa, vaan niitä juoksutetaan kaikenkarvaisten bulvaaniyhteisöjen kautta, jotta tämä korkeimman hallinto-oikeudenkin mielestä merkittävä yhteiskunnallinen toiminta voi jatkua julkisuudelta piilossa. Vaali- tai puoluerahoituksen uudistaminen ei tule kuuloonkaan, koska se ei kuulu ”asiaan”. Nykyinen järjestelmä on korruptiivinen, vaikka puoluetukilain laatimisella nimenomaisesti pyritiin siihen, etteivät ulkopuoliset rahoittajatahot pääsisi vaikuttamaan niin paljon poliittisiin päätöksiin. Puoluetuki ei ole mitenkään estänyt korruptiivisen ulkopuolisen rahan virtaamista poliiitikoille, vaikka puoluetukea, varsinkin viestintärahoitusta on runsaasti lisätty. Sen sijaan puoluetuki on sementoinut nykypuolueiden vallan ja puolueiden rakenteet. Puoluetukea ei nimensä mukaisesti jaeta muille kuin puolueille, vaikka sekä eduskunnassa että valtuustoissa istuu ja on istunut puolueiden ulkopuolisia edustajia. Tukea jaetaan vain eduskunnassa istuville puolueille, joten kaikki uuden yrittäjät joutuvat rahoittamaan toimintansa ja vaalinsa omin eväin. Olisi täysin mahdollista siirtyä julkiseen vaalitukijärjestelmään, jossa kaikki ehdokkaat puolueesta tai ryhmästä riippumatta saisivat saman vaalirahan käyttöönsä yksityiskohtaisella tilipäätöspakolla, mutta se ei tietenkään käy, koska ” se ei sovellu suomalaiseen hyvään demokratiaan.”


5.
Oikeusministeriön järjestämä valtioneuvoston demokratiapolittiisen toimintaohjelman kuulemistilaisuus 16.9.2016 Säätytalon hienoissa olosuhteissa oli juuri sellainen ”kuulemis”tilaisuus, jonkalaisia ei demokratian edistämisen nimissä tulisi järjestää. Kukin kansalaisjärjestön edustaja, tutkija ja kansalainen pöpötti 3 minuuttia jotakin, eikä mistään asiasta käyty dialogista keskustelua. Paikalla ei ollut ministeriä tai edes ministerin erityisavustajaa. Ja mitäpäs sitä keskustelemaan, koska oikeusministeriö (VN? VM?) oli jo päättänyt jo etukäteen mikä oli olennaista: äänestysasteen nostaminen ja demokratiakasvatus.
Muualla maailmassa tunnetaan sellainen käsite kuin demokratuuri (= demokratia+diktatuuri), mikä merkitsee näennäisdemokratiaa. Ihmiset uskovat elävänsä demokratiassa, mutta itse asiassa pieni piiri, Suomessa korporatiivinen klubi päättää asioista. Kansalaisia ei oikeasti kuulla, eivätkä he pääse päättämään kuin ”koirakakka” -jutuista, sillä isommat, oikeat asiat pitää jättää ”osaaville ja ammattimaisille” edustuksellisen demokratian viisaille eli sille klubille. Kuvaavaa on, että demokratuuria ei ole käsitelty ollenkaan suomeksi Wikipediassa, vaikka siitä on sivustot ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, ranskaksi, venäjäksi, flaamiksi, tsekiksi ja kazakiksi.


Lähteitä:
Demokratiapolittiinen Hankeluonnos (pdf, 0.07 Mt)
Avoin ja yhdenvertainen osallistuminen. Valtioneuvoston demokratiapoliittinen selonteko 2014

Karjalainen, Maija. Tutkimuskatsauksia 9/2013. Suoran demokratian rooli
kuntapolitiikassa.

Kuntalaki

Ryhmäteatterin Eduskunta III -näytelmä.

Korhonen, Jarmo. Maan tapa. Tammi 2015.
Repula & Koikkalainen. Näin valta ostetaan: Lyhyt oppimäärä poliittisesta korruptiosta Suomessa 2006–2009. WSOY 2009.
Demokratur (ruotsiksi), wikipedia
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)