torstai 1. toukokuuta 2014

Vapun villaista vätkyttelyä

  1. Tänä sysiyön päivänä (MAY DAY – MAY DAY), jota myös vapuksi kutsutaan, poliitikot ovat taas innostuneet puhumaan puuta heinää ns. poliittisten toimittajien iloksi. Valtionvarainministeri Jurpilainen lupasi 400 miljoonaa euroa ”työllisyyteen” joka käytännössä menee turhiin tieinvestointeihin ja ”yleishyödyllisten” VVO:n ja Saton taskuihin ja sitä kautta osin vaalirahoitukseksi kokoomukselle ja demareille. Järkevää ja taloudellista liikenne- ja logistiikkapolitiikka tai edullista ja laadukasta asumista ei ole näköpiirissä. Varsinkin ennen vaaleja voidaan meidän yhteisiä rahojamme heittää Kankkulan kaivoon kaiken hyvän ja tasapuolisen nimissä. Useana vuotena tempputyöllistämisrahoja on reilusti on jätetty käyttämättä, vaikka työllisyys ja nimenomaan työvoimatoimistojen eli sosiALIdemokraattisten luukutuskeskusten kautta hoidettava työllisyyspolitiikka on demareiden mieleen ollut aina. Aina valppaissa ja omalakisissa mielivaltalaitoksissa eli TE-keskuksissa on vesitetty se hallituksen harvoihin oikeansuuntaisiin päätöksiin kuuluva asia: työttömien 300 euron ansaitsemismahdollisuus kuukaudessa ilman työttömyysturvan eli perustulon menettämistä. TE- keskusten demarit ja muut sekoomuslaiset kun ei eivät mielestään tarpeeksi pysty nöyryyttämään työttömiä, jos ne voisivat noin vapaasti tehdä töitä, joten karenssi on monelle ”liian aktiiviselle” työttömälle paukahtanut. TE-keskuksissa odotetaan jo innolla Risikon (EK) työttömien ilmaispakkotyöehdotusta, jotta päästäisi määräämään lusmuja hommiin ja valvomaan niitä niin että paukkuu. Kuten Haavikko aikoinaan totesi: ”Työttömyysturva turvaa työttömyyden”,  ja tästä aikoivat TE-keskusten ”asiantuntijat” pitää huolta; siksihän näitä yhteistoimintamiehiä ja –naisia nykyisin kutsutaan.

  2. Ennen vappua metsäteollisuus kehui sijoittavansa tulevaisuudessa yli miljardi euroa sellunkeittoon. Näiden investointien toteutumiseen ja kannattavuuteen ei näytä uskovan kukaan, mutta ilmeisesti kyse on pelkästä pörssipropagandaproosasta, jossa annetaan ymmärtää kaikenlaista, mutta ei sitten loppupeleissä ymmärretä antaa. Voihan olla, että metsäteollisuus haluaa huppuedulliseen sähköverotukseen seuraavaan hallitusohjelmaan lisä- alennuksia, jotta investoinnit ns. toteutuisivat. Seuraavan (porvari)hallituksen ohjelmaahan pykätään jo hikipäässä, oli vaalin tulos mikä tahansa, koska lainsäädäntö laaditaan Suomessa hyvässä kolmikannassa eli ulkoparlamentaarisin lobbausvoimin kaikenkarvaisissa toimikunnissa ja komiteoissa. Kansanedustajien tehtävä on toimia tässä suomalaisessa todellisessa vallan kolmijako-opissa vain kumileimasimina, joten on oikeastaan ihan sama keitä pellejä ja pupuja sinne valitaan. Pelle Hermanni ja Olli Herman hoitaisivat homman itse asiassa paljon paremmin, koska he sentään ajattelevat omilla aivoillaan – ja heillä on vielä aivot.

  3. Lainsäädäntöneuvos Lauri Lyly (SAK/SDP) ilmoitti vappupuheessaan, että ns. hyvä komikanta eli ulkoparlamentaariset voimat laittavat eläkeasiat järjestykseen syksyn aikana. Late puhuu työeläkejärjestelmän uudistamisesta, jossa laitetaan yhteen pakettiin maksujen taso ja työelämän laadun parantaminen. Millähän keinoilla SAK aikoo globaalien ökyisäntien butiikkien työolosuhteita parannella, kun työnantajat itse eivät ymmärrä hyvien työolosuhteiden ja pätevien eikä sopivien työhönoton parantavan firman tulosta. Pelin henki on parhaimpien uusliberalististen Otaniemen tuotantotalouden oppien ja Havardin strategisen liikkeenjohdon mukaista valtioiden verotus- ja etuisuuskilpailuttamista, surkeimpien työolosuhteiden hyväksi käyttämistä mennen tullen, ympäristö- ja työsuojelusta piittaamatonta bisnestä, jossa PR-toimistot sitten pesevät sopivalla viestinnällä mustan valkoiseksi joitakin krokeleita osakkeenomistajia varten. Lopputuloksen tästä korporatiivisen kolmikannan keskusteluista on se, että eläkemaksuja korotetaan suurten ikäluokkien perässä tulevilta ja eläkeiän nosto alkaa juuri suurten ikäluokkien perässä tulevilla sinne 70 vuoden suuntaan. Suurten eläkkeiden leikkaamisesta tai koko järjestelmän alasajosta tai täysremontista ei tulla puhumaan mitään. Ja työelämä paranee sillä, kun pysyvissä työsuhteissa olevat saavat lisää TYKY-toimintaa Miina Sillanpää säätiön kylpylässä.

  4. Nokian kyltti sitten katosi Keilaniemen pääkonttorin seinästä ja tilalle tuli NSA:n ja CIA:n auktorisoima Microsoft logoineen. Ihan meinasi tulla itku. Kuvastaa hyvin sitä, miten sekä poliittinen johtomme (muutaman Microsoft -suojatyöpaikan hinnalla) ja Nokia johto (ties millä pilkkahinnalla) myivät itsensä ja Nokian imperialistisille vakoilupojille, jotta MS voi jatkaa huonosti toimivien ja ylihinnoiteltujen ohjelmiensa myymistä määräävässä markkina-asemassa. Terveen ja sairaan liiketoiminnan ero on veteen piirretty: Se on tervettä kartelli- ja monopolipojille, mutta sairasta valtiolle, kansantaloudelle, muulle elinkeinoelämälle ja kansalaisille. Apuwa. Tule apuun, Anja ( MAY DAY – MAY DAY).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti