maanantai 13. marraskuuta 2017

Suomi 100 : Oikeusvaltion tuolla puolen

Korkein hallinto-oikeus päätti 20.12.2016 ( 5423/2016), että eduskunnan vierailijalistat ovat julkisia. Keväästä 2017 lähtien vierailijalistat on tuhottu päivän päätteeksi. Tästä touhusta on vastuussa eduskunnan kansliatoimikunta, jonka jäsenet ovat Maria Lohela (ps./ nyk. Sin. kohta ei, vaan Ike), Mauri Pekkarinen (kesk.),varapuhemiehenä Arto Satonen (kok), Eero Heinäluoma (SDP), Jukka Kopra (kok), Markus Lohi (kesk.) ja Anne Louhelainen ( Sin.). Varajäseniä ovat opposition edustajat Heli Järvinen (vihr.), Silvia Modig (vas.), Päivi Räsänen (kd) ja Stefan Wallin (RKP).
Minkä käsityksen suomalaisesta kansanvallasta ja oikeusvaltiosta antaa se, että kansanedustuslaitos ei noudata korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä? Se ei näytä hetkauttavan kansakuntamme parhaimpia. Jopa ihmisoikeuksiin erikoistunut vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on puolustanut eduskunnan kansliatoimikunnan mielivaltaista ja lainvastaista menettelyä. Jotakin todella olennaista niiden vierailijalistojen on kerrottava suomalaisesta ”demokratiasta”, koska ne halutaan niin visusti pitää piilossa kansalaisilta.
Suomen ykköslakiasiantuntijoihin kuuluva Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on sitä mieltä, että eduskunta rikkoo vierailijalistakiistassa julkisuus- ja arkistolakia. Mutta kuka laittaisi eduskunnan ruotuun? Eduskunnassa (ainakin persut ja tosisiniset sekä sekoomuksen sisu-osasto) ollaan oltu kovin huolissaan siitä, että kansalaiset eivät noudata maahanmuuttoviraston ja KHO:n päätöksiä, vaan suojelevat paperittomia pakolaisia. Kansalaisille on suunniteltu rangaistuksia tästä kurittomuudesta. Minkälaisia sanktioita Arkadiamäen sirkus aikoo asettaa itselleen niskuroinnista korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, julkisuuslakia ja arkistolakia vastaan?

************************
Korkein hallinto-oikeus, KHO on esiintynyt julkisuuslain edistäjänä, vaikka muun muassa ns. Tiitisen lista pysyy tiiviisti salaisena. KHO on muun muassa vaatinut ns. Kreikka-vakuuspapereiden julkistamista, jotka sitten julkistettiinkin. Ministeriöiden, julkisten laitosten ja kuntien tapana on kieltää varmuuden vuoksi ikävien päätösten ja tietojen julkisuus vedoten EU:hun tai yrityssalaisuuksiin. Yleensä hallintokunnat ovat sentään noudattaneet oikeuden päätöstä.
Esimerkiksi Suomen Pankki kieltäytyi luovuttamasta toimittaja Olli Ainolalle tietoja pankkivaltuuston 1977–1998 kokouksien keskusteluista. KHO kumosi päätöksen (KHO 10.12.2001 taltio 3007) ja palautti asian pankkivaltuustolle uudelleen käsiteltäväksi. Pankkivaltuuston mielestä Euroopan unionin lainsäädäntö esti eräiden tietojen antamisen, joten se antoi vain osan tiedoista. Toisessa samaa asiaa koskevassa päätöksessä KHO katsoi tämänkin perusteen osittain pätemättömäksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on kieltäytynyt luovuttamasta suomalaisten viljelijöiden Euroopan unionin ja kansallisia tukitietoja. Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksestä kieltäytyä antamasta talouspoliittisen ministerivaliokunnan Sonera Oyj:tä koskevia asiakirjoja liitteineen, konsulttien ja neuvonantajien muistioita ja laskutusta liittyen Soneraan ja valtion omistajaohjaukseen. Työministeriö on pimittänyt Euroopan sosiaalirahaston, ESR:n tukien takaisinperintäpäätöksiä ja valtionvarainministeriö Suomen Säästöpankkia, STS-pankkia ja Skopia koskevia erityistarkastusmuistioita ja oikeudellisia lausuntoja. Kaikki nämä KHO oli katsonut ainakin pääosin julkisiksi. KHO on myös pitänyt julkisena esimerkiksi vakuutuslääkäreiden nimiä (KHO 2014:83).

Vaikka korkein hallinto-oikeus on katsonut useita ministeriöiden ja kuntien ei-julkisiksi julistamia asiakirjoja julkisiksi, on KHO:kin mielellään halunnut pitää pimennossa Tiitisen listan lisäksi monia papereita, esimerkiksi ulkoministeriön ja puolustusministeriön turvallisuusasiakirjoja sekä sosiaali- ja terveysministeriön lääketieteellisiä tietoa koskevia asiakirjoja.
Korkeimman hallinto-oikeuden perusteista on usein vaikeaa saada selkoa, joten julkisuusasioista valittavien kansalaisten ja toimittajien on jatkuvasti etsittävä julkisuuden rajoja. Esimerkiksi prosessioikeuden professori emeritus Jyrki Virolainen on arvostellut KHO:n Tiitisen listan salaamispäätöksen perusteluja: ”Ilmaisu 'ei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta vaaranna valtion turvallisuutta' sisältää suomeksi käännettynä ajatuksen, jonka mukaan listan julkistaminen voi vaarantaa jotenkin valtion turvallisuutta. Ei ole kuitenkaan konkreettista näyttä siitä, että listan julkistaminen voisi vaarantaa Supon kansainvälisiä toimintaedellytyksiä. Tästä on vain asian osallisen eli Supon sana.” Perusteluissa tulisi Virolaisen mukaan aina arvioida sekä asiaa puoltavia että vastustavia näkökohtia. Niitä ei KHO:n Tiitisen lista -päätöksessä ole tehty, eikä suurimmassa osassa korkeimman hallinto-oikeuden muissakaan päätöksissä. Lisäksi KHO:lla on tapana jättää ottamatta kantaa kaikkiin valitusperusteisiin. Tiitisen listan tapauksessa KHO päätyi siihen, että listan julkistaminen voisi vaarantaa valtion turvallisuutta ja jätti ottamatta kantaa siihen, että voisiko listan julkistaminen vaarantaa listalla olevien ihmisten oikeusturvaa.
Oikeusvaltioperiaatteen kannalta on kestämätöntä, että kansalaiset joutuvat hakemaan julkisten asiakirjojen saatavuutta oikeudesta, kun hallintokuntia ei huvita luovuttaa niitä. Erityisen törkeäksi tilanne muuttui, kun Sipilän ”normitalkoohallitus” päätti ensitöikseen nostaa oikeusmaksuja reippaalla kädellä samaan malliin kuin sote-maksukattoa. Monet kunnat, kuten Helsinki ja Turku ovat ”häirinneet” bisnes-sotehalllituksen ”kestävyysvajetalkoita” ja jättäneet köyhiä ja pitkäaikaissairaita rasittaneiden maksujen korottamisen Sipilän kiusaksi tekemättä. PM jopa uhkasi kuntia sote-maksujen pakkonostolla.
Mutta tuomioistuinmaksulakia ei ole kukaan voinut estää, eikä lakia edes käsitelty perustuslakivaliokunnassa. Esimerkiksi hallinto-oikeusmaksut nousivat kertalaakista kaksinkertaisiksi, markkinaoikeusmaksut jopa monenkertaisiksi. Nykyisin KHO:n päätöksistä joutuu pulittamaan 500 euroa, vaikka ei edes saisi valituslupaa. Kansalaisten vero-, parkkisakko-, kunnallis- ja julkisuuslakivalitukset ovatkin romahtaneet. Pk-yrittäjillä ei ole enää Suomi 100 -maassa taloudellisia mahdollisuuksia valittaa markkinaoikeuteen esimerkiksi kilpailutusasioissa.


************************

Suomi 100 -juhlinta tuntuu olevan arvoton näytelmä. Oikeusministeriö leikkii demokratian edistämishankkeessaan lumetodellisuudella, mutta ei ole kiinnostunut lainsäädännön tasosta demokratian, kansalaisoikeuksien ja oikeusturvan kannalta. Maassa on hallitus, jonka lakihankkeet ovat niin surkeita, että ne törmäävät tuon tuostakin perustuslakiin. Konsultti- ja kilpailutustoimet ovat usein laittomia, lakeja valmistelee esteellisiä konsultteja ja ns. ajatuspajojen ex-perttejä, maakuntavaalitkin on jo uhattu jättää järjestämättä...
Onko Suomen sisukas, mutta hallintoalamaiseksi rutistettu kansa todellakin ansainnut tämän?

#suomi100

ps. Eduskunnan kansliatoimikunta päätti lopulta ”julkistaa” vierailijalistat, mutta jatkaa niiden tuhoamista päivän päätteeksi. Tosiasiassa kansliatoimikunta käsitteli asiakirjojen tuhoamista ja niiden julkistamista koskevia oikaisuvaatimuksia. Toivottavaa on, että joku oikaisua vaatineista valittaa hallinto-oikeuteen arkistolain ja tosiasiallisesti (de facto) julkisuuslain rikkomisesta. On kohtuutonta, että kansalaisen pitäisi joka päivä pohdiskella haluaako hän tietää eduskunnan vierailijat vai ei.
Suomi on tunnetusti propagandan suurvalta, niin kuin Paavo Haavikko aikoinaan totesi. Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi pelataan sillä jargonilla, että Suomi on yksi maailman demokraattisimmista ja avoimimmista yhteiskunnista.









Lähteitä:


Arolainen, Teuvo. KHO ja julkisuusperiaate.


Professori: Eduskunta rikkoo vierailijalistakiistassa julkisuus- ja arkistolakia

Sutinen, Teija. Eduskunta päätti tehdä vierailijalistoista julkisia. Helsingin Sanomat 12.10. 2017.


Virolainen,Jyrki: blogi.



Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)