1.
Ns. rakennepaketti
julkaistiin sitten vihdoinkin. Käytännössä on kyseessä
leikkauslista. Huonokuntoisilta ja köyhiltä mummoilta 300 miljoonaa
perusteena laitoshoidon vähentäminen. Kyse on suorastaan
vanhuspalveluiden parantamisesta laitoshoidosta inhimilliseen
avohoitoon. Kuulostaa todella tutulta. 1990-luvun laman aikana
toteutettiin mielisairaalareformi, joka tarkoitti sitä, että
mielisairaaloita suljettiin, jolloin psykiatrisesti
erikoisterveydenhuollosta leikattiin 30 %, kun muusta
erikoisterveydenhuollosta höylättiin keskimäärin vain 3 %.
Seurauksena oli huonokuntoisten potilaiden haahuileminen
lääkearsenaaliensa kanssa asunnottomina pitkin katuja tai omaisten
hoidettavina. Hyvin 1980-luvulla toiminut
mielenterveystoimistojärjestelmä ajettiin alas. Ensimmäiseksi
sieltä poistuivat psykologit ja psykoterapeutit, sitten lähtivät
psykiatrit, koska he joutuvat ns. avohoidossa hoitamaan kaikki
sairaaloista huonokuntoisina kotiutetut vakavasti sairaat kaikkien
niiden muiden lisäksi.
Mielenterveyshuollon
alasajon seuraukset on jo nähtävissä: työkyvyttömyyseläkeläisyys
ja mielenterveyssairauslomat ovat lisääntyneet. Ja se on maksanut
maltaita. Avohoito ja kotihoiva on aina parempi vaihtoehto, mutta se
ei ole kaikissa tapauksissa mahdollista. Vaikka hallitus vakuuttelee,
että ikäihmisten laitoshoidon vähentäminen tavoitteena on
avohoidon lisääminen, niin rakennepaperissa ei ole mitään
avohoidon kehittämisrahoitusta eikä rahoitusta itse avohoidon
lisäämistä varten. Valtakunnankontrolleri voisi vaikka lyödä
Kreikka-vakuudet vetoa, että vanhusten avohoidon lisäämistä ei
tulla koskaan toteuttamaan. Ja kun vanhukset eivät voi edes päätyä
työkyvyttömyyseläkkeelle, niin on ilmeisesti aivan sama missä he
mätänevät viimeiset vuotensa.
2.
Sekavaa, perin sekavaa on
hallituksen koulutuspolitiikka: ensin vähennetään kouluja,
heikennetään oppimisedellytyksiä ja sitten korotetaan
oppivelvollisuusikää. Kun pitäisi ensin pitää huolta siitä,
että oppilaat pystyisivät oppimaan peruskouluaikana peruskoulun
oppimäärän, niin heikentynyttä koulua rangaistaan vähentämällä
resursseja ja lisäämällä tehtäviä. Eikös niitä kunnan
tehtäviä pitänyt nimenomaan vähentää? Pudokkaita pystyvät
auttamaan kaikista parhaiten nuorten työpajatoiminta ja etsivät
nuorisotyö. Ei siihen peruskoulua enää tarvita. Suomessahan ei ole
koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus.
Digitaalisuudesta
vaahtoaminen näyttää olevan koulutuspoliitikan ydin.
Pätevyysvaatimuksia onkin aiheellista alentaa, koska tällä
twitter- ja facebook-koulumallilla saadaan aikaiseksi hädin tuskin
luku- ja kirjoitustaitoisia hallintoalamaisia. Hallitus intoilee
kansallisen koulutuspilven kanssa. Olisi mielenkiintoista tietää,
onko kyseinen konsepti keksitty pilvessä vai NSA:n testeissä.
Ainakin koodauspojille tulee kivoja hommia laatiessa älyllisen
kapasiteetin minimoivia ”koulutuksellisia” pelejä lapsukaisille.
Sivistys ei näytä
muutenkaan olevan hallituksen ykkösasia, koska maakuntakirjastoista
voidaan leikata. Tosin, kirjastot alkavat olemaan sekä arvottomia
että kirjattomia, kuten Haavikko aikoinaan totesi. Ne ovat nykyisin
lähinnä tietokoneiden varastointipaikkoja. Vapaaseen
sivistystoimintaa iskeminen on suoraan heikennys kansan terveyteen,
koska sosiaalinen pääoma pitää ihmiset terveinä ja
toimintakykyisenä.
Rakenteisin ei oikeasti
haluta puuttua. Miksi koko AMK-järjestelmä luotiin? Miksi
AMK-sairaanhoitajat istuvat yli vuoden kauemmin koulunpenkillä kuin
1980-luvulla, mutta eivät silti osaa lääkelaskentaa tai laittaa
piikkiä potilaan persuksiin? Koko ammattikorkeakoululaitos pitäisi
perata, mutta siihen ei ole halua, koska se toimii teinien
päivähoitopaikkana, aluepoliittisena rahanjakona ja ”korkean
koulutustason” mantran näyttämönä.
3.
Tämä lätinä
kestävyysvajeesta on uusliberalistista jargonia. Kaikkien alojen
asiantuntija, valtiovarainministeriö on laskenut kuntien aiheuttavan
1 %, palvelutuotannon ”tehottomuuden” 1,4 %, työuran ja
työntarjonnan 1,42 %, rakenteellisen työttömyyden 0,3 % ja
talouden tuotantopotentiaalin 0,6 % ”kestävyysvajeen”. Mistä
oikeasti puhutaan? VM:n näkökulmasta kyse on reviisorin leikkaus-
ja kuristuspolitiikasta, joka halutaan pakolliseksi myös kuntiin.
Kyse ei todellakaan ole rakenteellisista uudistuksista tai
kansantalouden kohottamista.
Jos ongelmana on korkeat
sosiaali- ja terveyskulut pääosin kunnissa, pitäisi ryhtyä
ensimmäiseksi selvittämään mitkä toimenpiteet ovat vaikuttavia
ja mitkä eivät ja sen jälkeen karsia ne toimenpiteet, jotka
osoittautuvat huonosti toimiviksi. Esimerkiksi se loputon
kolesterolin mittaaminen terveyskeskuksissa ja
kolesterolilääkitseminen voidaan pääosin lopettaa. Jos ongelmana
on työeläkejärjestelmän kestävyys, niin ryhdytään perkaamaan
työeläkejärjestelmää. Jos ongelmana on se, että peruskoulutus
maksaa ”liikaa”, niin miksi ei lakkauteta tunnuksellista
uskonnonopetusta? Sehän muutenkin uskontokuntien oma asia.
VM:n ja hallituksen
linjalla leikataan ”sopivasti” sekä hyviä, toimivia käytäntöjä
että surkeita ja toimivia tai jopa leikataan hyviä käytäntöjä
ja jätetään nollatoiminnot pyörimään. Työministeriön ja
työvoimatoimistojen paperipyöritykseen ei hallituksen
rakennepaperissa puututa ollenkaan. Se onkin byrokratiaan uskovan
vasemmiston lempilapsi. Kyllä köyhiä ja osattomia pitää ainakin
hallinnoida, niin voidaan sanoa, että ollaan jotain tehty.
Pikemminkin työvoimahallinnolle annetaan lisää resursseja
luukuttaa työttömiä sillä periaatteella, että ne lusmut vaan
eivät ylipäätään viitsi hakea töitä ainakaan kauempaa.
Hallituksessa siis uskotaan, että palkkatöitä syntyy hakemalla.
Kovin ovat kansantaloustieteen vastaisia hallituksen
”taloustotuudet”, perin ollirehniläisiä torakka-ajatuksia.
4.
Työeläkejärjestelmästä
on riittänyt juttua. Hallituksen rakennepaketissa eläkejärjestelmän
asiat on tunnetusti jätetty ulkoparlamentaaristen voimien, eli ns.
hyvän kolmikannan asiaksi:
”Hallituksen päätös
ohjelman toimeenpanosta
1.1 Eläkejärjestelmän
uudistaminen
Hallitus toteaa, että
työmarkkinakeskusjärjestöt neuvottelevat työurien pidentä-
miseksi
työurasopimuksessa (22.3.2012) sovitun mukaisesti ratkaisun seuraa-
vaksi
työeläkeuudistukseksi. Työeläkeuudistuksen ja siihen liittyvän
maksutaso-
ratkaisun tavoitteena
on edistää työllisyyttä, tukea julkisen talouden kestävyys-
vajeen ratkaisemista,
parantaa työeläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä
pitkällä aikavälillä
sekä varmistaa riittävä eläketurva ja sukupolvien välinen oi-
keudenmukaisuus.
Järjestöt neuvottelevat ratkaisun eläkeuudistukseksi syksyyn
2014 mennessä.
Samassa yhteydessä ratkaistaan myös tasoitusmäärään ja Emu-
puskuriin sekä
vanhuuseläkerahastoinnin kehitykseen liittyvät kysymykset. Ta-
voitteena on, että
kaikki työeläkeuudistukseen liittyvät hallituksen lakiesitykset
annetaan eduskunnalle
heti vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen ja uudistus
tulee voimaan
viimeistään vuoden 2017 alusta
”
Pää
on siis hallituksella puskassa Suomen tärkeimmässä asiassa eli
eläkejärjestelmän kestämättömyys ja perustuslaittomuus -asiassa. Miksi
hallitus ja eduskunta eivät hoida niitä tehtäviä mihin ne on
valittu?
Yllättäen
KEVA:n hallituksen entinen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok)
on esittänyt eläkejärjestelmän ”sosialisointia”.
Välittömästi olivat vastarinnassa työeläkeveljet sekä
vasemmalla (?) että oikealla. Ministeri Risikon (kok)
entinen erityisavustaja EK:n Rantahalvari piti koko ideaa
huonona ja STTK:n Mikko Mäenpää (SDP) puolestaan kehui Suomen
eläkejärjestelmää maailman parhaaksi. Mäenpää istuu
Varman hallituksen varapuheenjohtajana nauttimassa
kohtuullista koravausta ja jakamassa kohtuullisia korvauksia Matti
”mustat lasit” Vuorialle (kok) ja muille ”osaajille”,
joiden tärkein meriitti on poliittinen jäsenkirja ja sopivat
golf-suhteet. Mäenpää lähtee 60-vuotiaana eläkkeelle
lisäeläkkeensä kanssa, mutta meidän muiden pitäisi jatkaa yhä
hupenevampaa TyeL-eläke odotellessa 70-vuotiaaksi hommissa. Jos
Varma edustaa yksityistä finanssisektoria, niin miksi sinne otetaan
pomot poliittisin suojatöihin ja miksi sen tulot koostuvat
pakollisesta veroluonteisesta maksusta?
Kataja
on ilmeisesti ottanut opikseen Keva-sekoiluista ja etuisuuksien
jakamisesta, joten kunnia siitä kykypuolueen (ainoalle) oppijalle.
Oletettavaa vaan on, ettei sekoomuksen EK-siipi tule hyväksymään
kestämättömän eläkejärjestelmän perkaamista, koska siinä on
niin monen perse vaarassa. Pääministeri Katainen (kok)
näyttää puhuvan liki samaa kolmikantajargonia kuin
valtiovarainministeri Urpilainen (SDP). Katajakaan ei
uskalla ottaa puheeksi työeläkejärjestelmän perustuslaittomuutta.
Hallituksen
ns. rakennepaperissa laitetaan työeläkeyhtiöt rakennuttamaan
lisätuella vuokra-asuntoja, vaikka ne ns. yleishyödylliset talot
ovat huonosti rakennettuja ja kalliita. Kaupungin pystyisivät
rakennuttamaan edullisia vuokra-asuntoja, jos ne saisivat ARA:n RAY:n
ja valtion tukea. Mutta sitä ei haluta. Työeläkeveljien VVO ja
Sato-Taso kuppaavat jo nyt pienituloisia vuokralaisia, joiden pitää
hakea yleishyödyllistä vuoḱraa varten Kela:n asumistuea.
Paperissa halutaan myös lisätä grydaamista ja siihen liittyvää
puolueiden vaalirahalypsämistä:
”Lainsäädäntöä
tulee kehittää siten,
että se tukee kiinteistönomistajien ja
muiden osapuolten keskinäistä neuvottelua,
kaupankäyntiä ja
sopimista.
”
Kuntalaisilla
ja kuntademokratialla ei ylipäätään näytä olevan mitään
tekemistä hallituksen ns. rakennepaketin kanssa.
5.
Joo,
kepulijohtaja Sipilä lupasi, että Keskusta lopettaisi
poliittiset virkanimitykset. Ei tainnut yrittäjä-Juha ihan
ymmärtää, miksi suurin osa ihmisistä on jonkun puolueen jäsen:
jotta saisi kykyjään paremman poliittisen suojatyön.
Tutulta kuulostaa uuden ja raikkaan poliittisen johtajan puheet. Kannuksen Kennedy nimittäin lupasi aikoinaan 1990-luvulla lopettaa poliittisen virkanimitykset, mutta toisin kävi. Sittemmin pula-Aho itse päätyi poliittisiin suojatöihin ensin Sitraan ja sitten Nokiaan.
Kun kepun ja muiden poliittisista virkanimityksestä laati kirjan Jarmo Laine, niin Ahon apulainen Olli Rehn soitti kirjoittajalle ennen kuin kirja ilmestyi ja huusi, että olet jonkun paskan kirjan kirjoittanut jne. uhkailua. EU-vaalien huippuehdokas Olli osoitti totuudensietokyvyttömyyteensä jo uransa alkuvaiheessa. Ehkä Rehn ei enää soittele, mutta joku muu kepu soittelee jonnekin, kun ensi kaudella hallituksessa jaetaan keskustalle poliittisia suojatyöpaikkoja sekä aluekehitysrahaa kaivosteollisuudelle ja Hahnikiven atomivoimalle, koska eivät muuten ole kannattavia.
Laine Jarmo: Kyky, taito vaiko koeteltu poliittinen kunto, Poliittiset virkanimitykset maan tapana Art House, 1993, 225 s.
6.
Ja
ulkomaankauppauutisia tähän loppuun.
F-Securen
tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen totesi Roman Schatzin
Maamme-kirjaohjelmassa, että Suomen oleminen NATO:n ulkopuolella on
myyntivaltti maailmalla F-Securelle ja muille suomalaisille
tietoturvayhtiöille.
Ehkäpä
ulkomaankauppaministeri, hymypoika Stubbin olisi aiheellista
miettiä, mitä hän tekee Suomen ulkomaankaupalle intoilemalla
NATO:sta ja muusta transatlanttisesta NSA- ja poliittisista liitoista
sekä EU:ssa että Suomen kamaralla.
Roman Schatzin Maamme-kirja
Digitaalinen Suomi
Kuka meitä verkossa seuraa ja miksi? Roman Schatzin Maamme-kirjan vieraana on nyt tietoturva-alan kansainvälinen guru, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
- http://areena.yle.fi/radio/2049366
Ja niitä loppuleikkauksia odotellessa antakaa läheisille ja vähän kaukaisimmillekin omaisille ja lähimmäisille aikaa.